Ravitsemusterapeutti

Heipä hei taas rakkaat lukijat, hieman vain haluaisin avautua ravitsemusterapeutista jolla tyttöystäväni käy. Kunnallisille ravitsemusterapeuteille on pitkä jono, he ovat kiireisiä ja kesä täynnä joten tyttöystäväni kävi abouttiarallaa puolitoista kuukautta sitten ensimmäisen kerran vastaanotolla.

Ensimmäisellä käynnillä ravitsemusterapeutti oli sanonut "ei sun tilanne niin paha ole, olen nähnyt pahempiakin tapauksia" ja työntänyt ateriasuunnitelman kouraan saatesanoin "sun pitäis noudattaa tätä". Joo-o, kaikki syömishäiriötä sairastavat ja heidän läheiset tietää varmasti että ei ateriasuunnitelmaa ihan tuostavaan aleta noudatttamaan, varsinkin jos asuu yksin. Tuo ateriasuunnitelman antaminen, ilman varmuutta/varmisusta siitä että sitä tullaan edes jossain määrin noudattamaan, ja kommentti tyttöystäväni tilanteesta on melestäni erittäin epä-ammattimaista käytöstä. Ateriasuunnitelma lojui jo pari viikkoa käynnin jälkeen paperipinon alimpana.

Tällä viikolla, kun ensimmäisestä käynnistä olikulunut tosissaan noin puolitoista kuukautta oli tyttöystävälläni uusi käynti. Tästä käynnistä en tiedä oikein muuta kuin että sieltä oli saatu mukaan joitain nutdrinkejä vastaavia juomia ja "juo näitä jos tuntuu ettet muuten saa kaikkea tarvittavaa ravinnosta". Anteeksi mutta mitä *ittua!

Kuulstaa vaan siltä että ravitsemusterapeutti saattaa pahentaa asioita eikä suinkaan auttaa. Eikö nutdrinkit ole se ihan vihoviimeinen vaihtoehto ja mieluummin kannustetaan syömään oikeaa ravintoa, tai ainakin näin sen pitäisi mielestäni olla.

EDIT: Aha okei aijaa, seuraavaa käyntiä ravitsemusterapeutille ei ole mutta tyttöystävän olisi määrä soittaa jos jotain tapahtuu. Että kiva kiva ja kiitos avusta! Mutta ehkä tää onkin osotus siitä että asiat on muuttumassa tyttöystävän syömishäiriön kanssa parempaan suuntaan.

Jaksamisesta, salaisuuksista ja peittelystä

Tiedän että se rakastaa mua, ja mä rakastan sitä mutta miks silti on niin paha olla?

Tuli samanlainen olo kuin silloin kun löysin ekaa kertaa tyttöystävän blogin ja aloin tajuta että se on sairas. Mun koko keho on vaan pahaa oloa, sydämmeen sattuu ja tekis mieli vaan potkia jo valmiiksi kipeää jalkaa seinään lisää että se varmasti menis paskaksi.

Löysin siis tyttöystäväni toisen blogin, se on alottanut sen koska tietää/epäilee/jotain että saatan välillä vilkasta sen blogia eikä halua että pahoitan mieleni. Kaunis ajatus mutta ei. Pahoitan mieleni, ja tuntuu pahalle koska mut on jätetty kokonaan ulkopuolelle. Mua pelätään. Mä en eilen suuttunut kun kysyin painoa ja sain kuulla ne aivan liian pienet lukemat. Mä en ole pahoittanut mieltäni kun se on sanonut oksentaneensa. Mut se tuntuu pahalle että kysyin tänään miten syömiset on mennyt kun lähdit mökille, kuulemma ihan hyvin ja näin. Sitten nyt luen blogista että se on oksentanut.

Vittujumalauta, tulkaa joku lopettamaan tää hulluus! Mä en kestä, en kestä, en kestä. Koitan kestää koska rakastan sitä ihmistä niin mielettömästi mut just nyt kaiken jaksaminen tuntuu niin ylivoimaselta. Mut on suljettu ulkopuoelle ja koitetaan esittää että kaikki on hyvin, että tilanne ei olisi niin paha kuin se on.

Olo on vaan sellanen että eikö mikään saa tyttöystävää tajuamaan miten helvetiksi se on tehnyt sen oman elämän, mun elämän ja meidän yhteisen elämän. Sen paras ystävä just ilmotti että oli löytänyt ilmeisesti vanhan blogin, lukenut sitä vähän eikä aio ottaa enää tyttöystävääni yhteyttä ennenkuin tyttöystävä on siihen valmis ja ottaa taas uudestaan yhteyttä. Eli suomeksi tyttöystävän paras ystävä pisti välit poikki, toivoin että se laukasisi jonkun halun parantua mutta ei tainnut. Tässä on käynyt niin että tyttöystävä ei päässyt mihinkään kouluun ja puhuu nyt vakavissaan muutosta jonnekkin kauas missä ei ole kavereita. Eli ilmeisesti toiveena ja tavoitteena juurikin se että kaikki kaverit unohtaa ja jättää rauhaan?

Miksi, voi miksi sairaudesta ei voi puhua mulle avoimesti ja rehellisesti. Mä vihaan ihan yli kaiken valehtelua, pettämistä ja paskanpuhumista. Tuntuu siltä että mulle on syötetty paksua köyttä joka on ollut hevonpaskaa, että mulle on valehdeltu. Lähden sunnuntaina taas töihin ja tyttöystävä sekä minä palataan tiistaina kaupunkiin, juuri nyt on olo että en tiedä haluanko nähdä häntä.

Kuvittelenko vai onko se ihminen muuttunut ihan täysin siitä mihin hänessä alunperin ihastuin? Rakastan tyttöystävääni toki edelleen, mutta joskus tuntuu että en tunne häntä. Hassua eikö? Rakastaa mutta samaan aikaan tuntea ettei tunne sitä henkilöä jota rakastaa.

Multa salataan asioita ja peitellään asioita, se ei tunnu kivalle. Joo joo tiedän, syömishäiriötä sairastavat usein peittelee ja salailee koska on noloa ja biibadaa mutta vaikka tiedän tuon faktan tuntuu niin saatanan pahalle. Miksi ei voi puhua mulle? Ei varmaan tunnu tyttöystävästäkään hyvältä salata ja esittää, eikä musta hyvälle kun se paljastuu niin miksei vaan voi olla salaamatta ja esittämättä, olla sellainen kun on ja sanoa mitä ajattelee? Kertoa jos ruoka tai syöminen ahdistaa? Kertoa jos on oksentanut?

Jos ei rakasta itseään, voiko todella rakastaa toista?

Mun tyttöystävä lukee tätä blogia, mutta ihan sama. Mä en jaksa välittää siitä just nyt, on paha olla ja syy on valehtelematta yksin sen. Rakastan sitä ihmistä mut mä en tiedä miten pitkään jaksan, natisen liitoksistani.

Rakkaimmalleni:

En ole sulle vihainen, suuttunut, loukkaantunut tai pahoittanut mieltäni.

Olen pettynyt.

Töitä ja rahaa

Oho pitkä aika kulunut viimekerrasta ja en tiedä mistä alottaisin tai mitä kertoisin.

Jos vaikka kerron nyt siitä sitten mikä on ensimmäisin ja ajankohtisin asia: tyttöystävällä on rahat ihan lopussa, se ei maininnu siitä halaistua sanaakaan ennenkuin tänäamuna muistin että se ihan ohimennen sano siitä jotain mutta en sillon kiinnittänyt asiaan huomiota. Pääti sitten kysyä että mikä sen rahatilanne on, ja heikkohan se. Sanoin sille että anna tilinumeros tai lähetän sulle postitse vaikka vhän rahaa, ja aion oikeasti tehdä niin koska tyttöystäväni on ruokkinut mua vaikka kuinkapaljon ja mä oon elänyt sen siivellä. Ei mulla ittelläkään rahaa liiemmin ole mutta vähän enemmän, ja kesätyön eka palkka tulee kohta.

Vähän kyllä metityttää miten tyttöystävällä voi olla rahat loppu koska sen pitäisi saada kuukaudessa kiinteä rahamäärä elämiseen, onko se raha jäänyt nyt saamatta vai viekö ahmimiskohtaukset ne? Tyttöystäväni on kuitenkin ollut aina tosi tarkka ja huolellinen rahan kanssa toisin kuin mä. Mutta ehkä mun pitää aikuistua nyt tän(kin) asian suhteen ja alkaa kattoa enemmän rahankäytön perään.

Keskiviikkona meen kriiisipisteelle käymään kun sain sinne asiakkuuden ja sovittua ekan käynnin, ihan tosi jeejeee mä tykkään puhua ja päästä puhumaan kun on paha olla. Jotenki kirjottaminen tai mikään muu ei oo yhtään sama kun se että voi puhua jonkun kanssa. En tippunutkaan kesällä ihan ulkopuolelle, mulla on kriisipiste ja esimies.

Oon kesätöissä silleen että asun työpaikallani ne päivät kun olen töissä, ja viikossa olen kaksi-kolme päivää kaupungissa lomilla. Yksi päivä töissä oli ollu tosi huono päivä, kaikki mennyt pieleen ja mikään ei ollu onnistunut, sitten menin vielä tyhmänä lukemaan illalla tyttöystävän blogia ja mikäs muukaan siitä seurasi kun paha olo. Mun ei pitäis lukea sitä kyl, tulee vaan paha olo. Jokatapauksessa kun olin lukenu sitä tuli vaan niin käsittämättömän paha olo että halusin vaan puhua jollekkin, onneksi esimieheni tietää tyttöystävän syömishäiriöstä niin pysty vaan nykäsemään sitä hihasta että voitko puhua hetken. Mut voi herranjumala kuinka vaivaantunut olo siitä tavallaan tulee että vuodattaa esimiehelleen kamalasti oman elämän ongelmia ja varsinkin se että kun ei voi antaa takasin mitään muuta kun "kiiitos". Joktapauksessa auttaa niin paljon että voin puhua jos tulee paha olla, ja mun esimies on ihan tosimukava tyyppi jolle on helppo puhua. Arvostan esimiestäni mielettömästi.

Ei minulla muuta, vielä tässä silmiini osunut Viivi ja Wagner.