Avautuminen seksistä ja hellimisestä

Plörgh, tulin ulostamaan taas itseäni tänne. Edelliseen kirjoitukseen ei mahtunut tätä mut siis mitä v*ttua, mun tekee melkeen päivittäin mieli seksiä?!

Joo, ei se kai nyt niin poikkeuksellista ehkä kai ole(?) mutta hassua. Eikä tilannetta helpota yhtään se että kihlattu on ihan eri mieltä. Sen tekee kai aika harvoin mieli seksiä, tai ei se ainakaan kovin ilmaise sitä että tekisi mieli. Joskus kihlattu on kyllä puhunut olevansa aseksuaali, itseasiassa juuri eilen mutta sitten toisaalta tänään... ...no, meillä ollut seksiä mutta ei se kyllä niin kovin aseksuaalilta vaikuta. Tiedä sitten häntä. Jokatapauksessa halusin vaan tulla tänne sanomaan että panettaa usein, ja harvemmin saan. Ehkä se liittyy siihen että kihlatun itsetunto on ilmeisen alamaissa, tai sitten se johtuu siitä että se on väsynyt, tai yksinkertaisesti siitä että kihlattu on tosiaankin aseksuaali. En tiedä, en tiedä edes sitä miksi tulin avautumaan asiasta tänne koska en kyllä yleensä vuodattaisi tälläisiä asioita julkisesti.

Tuntuu kyllä vähän myös että sellainen ihan normaali fyysinen kosketus, hyväily ja helliminen kihlatun puolelta on vähentynyt. Usein iltaisin nukkumaan mennessä mä olen se joka vähän hellii tai silittelee päätä. Harvemmin mun päätä silitellään tai muuten hellitään, kättä kyllä pidetään esimerkiksi kyljen päällä tai halataan takaapäin jos olen kyljelläni. Kaikki fyysinen kosketus ja vieressä oleminen on kyllä mukavaa, en sitä sano, mutta joskus kaipaisi että hellitään ihan odottamatta ja ilman että on itse hellinyt. Mutta voiko hyväilyn ja hellimisen puute johtua jotenkin myös itsestäni?
Tottakai voi, mutta miten?, sitä en kyllä varmaan osaa sanoa.

Nyt menen ja kömyän tuonne kihlatun viereen sänkyyn, nukkumaan.

Kaksi syytä miksi kaduttaa

Viimeisimmästä kirjoituksesta on vähän liian pitkä aika, ensimmäinen syy miksi kaduttaa. Se miksi en ole kirjoitellut on se että huitelin koko kesän kiireisenä töissä, ja se että tyttöystävän (ex-)paraskaveri löysi tämän bogin ja murehdin että jatkanko kirjoittamista vai enkö. No nyt jatkan, mähän en ole tehnyt mitään väärää (enhän?) niin miksi pakenisin ja jättäisin kirjottamisen?

Kesä meni juu aika haipakkaan töissä enkä kerinnyt tehdäkään paljoa muuta kuin olla töissä. Käytiin kyllä tyttöystävän kanssa pyörähtämässä lahdessa ja sellaista, siitä kirjottelinkin jo aiemmin.

Kesällä alettiin puhua enemmän ja vakavissaan kihloihin menemisestä, sekä muuttamisesta yhteen kunhan tyttöystävä saa opiskelupaikan ja sen jälkeen vielä sossu saa järjestettyä asunnon. Mietittiin että muutettaisiin sille paikkakunnalle mihin tyttöstävä toivoi pääsevänsä kouluun, matkaa sinne on nykyisestä kotikunnasta suurinpiirtein puoli tuntia. Päätettiin mennä kihloihin. Kihlattu puhui että kun päästään muuttamaan niin jos se on kaksio niin toisesta huoneesta tulisi hänen "taidehuone", eli valtakunta mihin mulla ei olisi mitään asiaa. Joo kiitos, tämä ajatus kuulostaa reilulta.

Vielä viikko ennen koulujen alkua olin reissussa ympäri suomea tekemässä kaikenlaista, tuona aikana kihlattu sai kuulla että pääsi toivomaansa kouluun. Mikä on oikeasti ihan mahtavaa ja olen iloinen siitä. Asunto ei kuitenkaan alkanut järjestyä ihan heti, siihen liittyen on ensimmäinen tapaaminen vasta muutaman viikon kuluttua. Mutta sinä päivänä kun tulin reissusta takaisin ja menin tavaroineni suoraan kihlatun nykyiseen asuinpaikkaan, päätin että raivaan sieltä kaapin itselleni ja omille tavaroilleni koska siellä mä olen kesällä kaiken vapaan aikani viettänyt ja tulen luultavasti jatkossakin viettämään.

No koulut alkoi ja koulua on nyt ollut kaksi viikkoa. Nyt kahden viikon aikana kihlattu on ollut tosi äkäinen, suuttunut mielettömän helposti ja ollut väsynyt melkeinpä kokoajan. Illalla se ottaa lääkkeet ja menee nukkumaan mitään sanomatta. HUHUUUUU, minäkin olen täällä, entäs minä?! Näiden kahden viikon aikana on tuntunut kovin siltä että mua ei ole olemassa, ja sillä ei ole väliä mitä teen ja miten koitan tehdä kihlatun olosta paremman. Tuntuu etten saa takaisin edes osaa siitä mitä koitan antaa. Näiden kahden viikon aikana mä olen tiskannut muistakseni joka kerta kun meillä on ollut tiskiä, ja kihlattu on tasan kerran tarjoutunut tiskaamaan altaassa olevat tiskit joskus. Mä olen pyykännyt, siivonnut ja laittanut ruokaa. Kihlattu auttoi toisella kerralla pyykkäämisessä, siivosi kerran ja laittoi ruokaa sinä päivänä kun tulin kotiin reissusta.

Tänään riideltiin ja annoin kaiken patoutuneen tulvahtaa kerralla, toinen syy miksi kaduttaa. Purin sitä kuinka tuntuu ettei mua ole olemassakaan ja kaikkea muuta. Kihlattu kertoi että syömishäiriö on painanut mielessä aika paljonkin taas viimeaikoina, ja puhui vähän muutenin yleisesti olosta mutta ei siitä ihmisestä paljoa kyllä irronnut. No, riita tai miksikä sitä nyt pitäisikään kutsua, loppui siihen kun kihlattu sanoi että otti unilääkkeen vähän aikaa sitten ja nyt väsyttää niin paljon että hän menee nukkumaan.

Kun kihlattu oli mennyt nukkumaan aloin lukea tuohtuneena syömishäiriötä sairastavien blogeja joita seuraan, ja päädyin yhden blogin seuraajalistan kautta vahingossa kihlatun blogiin (jonka olemassaolosta en tiennyt. Kihlattu tietää mun blogin ja taitaa lukeakin tätä niin eikös nyt olla tasoissa sitten?). Blogista saan lukea että kihlattu ei halua apua syömishäiriönsä kanssa, hän haluaa vain puhua jollekkin mutta ei ole valmis luopumaan syömishäiriöstään. Kihlattu menee koulun vessaan tekemään vatsalihasliikkeitä, syö siellä pääosin salaattia ja on tilannut matkavaa'an koska ei ilmeisesti uskalla mennä silmieni edessä vaa'alle. Kihlattu on peitellyt sitä että syömishäiriö painaa taas sen mieltä pahemmin, kun oon vähän koittanut kysyä että miten sen asian kanssa menee niin on tullut vaan lyhyitä vastauksia ja "ihan hyvin". No ei ilmeisesti mene ihan hyvin, mä haluan tietää vain siksi että olen huolissani, en kyylätäkseni ja ollakseni ilkeä.

Kuulemma pistän kaiken pahan olon syömishäiriön piikkiin, ja sen piikkiin että kihlattu syö liian vähän. Faktahan on se että jos ihminen ei saa ravintoa tarpeeksi, alkaa väsyttää ja tulee ärtyisäksi. Mutta ei silti kaikkea pahaa oloa ja muuta voi laittaa yömishäiriön piikkiin. Vai laitankohan sittenkin kaiken pahan olon ja muun syömishäiriön piikkiin? En tiedä, mun ajatukset sen suhteen ei ole kovin selvät.

Nyt jälkeenpäin ei tunnu hyvälle kun riideltiin, mutta ei varmaan tunnu jatkossakaan hyvälle jos on edelleen olo ettei mua ole olemassa. En tiedä mitä mä tekisin koska en vaan voi loputtomiin jaksaa sitä oloa, mutta toisaalta rakastan kihlattuani ihan mielettömästi.

Oho ja hupsista, taas luulin aluksi etten saa kirjoitettua mitään mutta... Ja yksi asia jäi vielä kirjoittamatta mutta siitä lisää myöhemmin. Ja niin, siskon sossujuttu päättyi ihan onnellisesti. Toinen oho, mistä tänne on tulvhtanut 12 seuraajaa O.O?