Olen (taas) tänään maailman vihatuin poika

Miksi?
Koska multa piti pyytää vaaka ja sen jälkeen kehtasinkin vielä kysyä painoa sekä piilottaa vaa'an uudelleen.

Koko stoorihan menee siis silleen että päätin ottaa kihlatun vaa'an pois (vaikka hänellä onkin matkavaaka mutta se ei onneksi toimi <3), ehkä mun päässä oli joku hieno ajatus että kun toisen (ruokapäiväkirjan) sait niin menetät sitten toisen (vaaka). Ei ehkä fiksu ja hyvä ajatusmalli, enkä oo ees ihan varma ajattelinko tolleen vai miten, mutta jokatapauksessa vaaka takavarikoitu.

Sanoin että vaa'an saa pyytämällä multa kauniisti mutta sitten se menee taas jemmaan, kihlattu vastas tähän että ei suostu käymään vaa'alla kun mä olen paikalla. Tänä aamuna kihlatun ensimmäinen lause kuitenkin oli että saako hän punnita itsensä, ajattelin "no mikäs siinä" kun pyysi sitä ja halusin ehkä vähän hyvitellä eilistä (mistä lisää myöhemmin). Ajattelin että parempi ehkä antaa kun olla antamatta, muuten menee kummankin päivä pilalle aamuisella riitelyllä.

Riitelyllä se kuitenkin loppupeleissä alkoi. Annoin kihlatulle vaa'an ja se tuskaili pitkään sen luona jotain, kerroin että käy siinä vaa'alla nyt kohta koska mun pitää alkaa lähteä töihin. Tässä kohtaa siihen vaa'alle menemistä oli siis vitkuleltu jotain kymmenen minuuttia. Kihlattu sitten kävi vaa'alla ja kun kysyin että paljonko paino oli niin hiljaisuus, kysyn uudestaan ja hiljaisuus, kysyn yhä uudestaan ja uudestaan ja vastaukseksi saan vain hijaisuutta ja mökötystä.

Otin vaa'an pois, jemmasin sen ja lähdin töihin. Ei aamupusuja, halauksia tai hyvän työpäivän toivotuksia vaan pelkkä ilkeä katse ja kurkistus kulman takaa. Tässä vaiheessa mulla leikkas taa kiinni ja syydin suustani jotain mallia "tajuutko sä hei et kaikki ei vittu todellakaan ole kunnossa jos vaaka aiheuttaa tälläsen vitun draaman!". Hyvä minä, oikeen hyvä taas.

Bussissa istuessani saan tekstiviestin missä lukee about näin, "ei vaan tunnu kauheen hyvältä et rupeet joksu osaston hoitajaks jolt saa vaan pyydettäessä tavaroitaan ja joka kyttää. Must kaikki ei oo sillon ihan hyvin."

Ja kamalinta tässä on se että musta itsestänikin tuntuu koko tää asetelma ja tilanne pahalle, en haluais olla se "osaston hoitaja" ja paha ihminen. Kamalinta on se, että vaikka musta tuntuu myös tosi pahalle niin pitää mun nyt puolustella tekoani ja kantaani koska jos myöntyisin olisi se myöntymistä sairaudelle. Vitun vittu vittu paska, miks meidän parisuhteen välissä pitää olla tällänen yks syömishäiriö joka aiheuttaa kaikki riidat ja erimielisyydet?!

Katotaan millanen päivä ja riita tästäkin taas muodostuu...

Kihlattu on alottanut ruokapäiväkirjan, mutta sit just vähän aikasemmin se on puhunu sitä että "toivoo jonkun tulevan lopettamaan tän hulluuden". No sehän tekee ite sen hulluuden ja pahentaa vaan ruokapäiväkirjalla.

Suututtaa just nyt niin maan saatanasti.

Hakusanoja

Opintojeni ja työni takia olen kiinnostunut hakusanoista joita ihmiset käyttää, ja ylipäätänsä kaikesta mahdollisesta käyttäjästatistiikasta mitä voi saada irti. Sen takia seuraan tarkkaan tämänkin blogin kävijämääriä, viittaavia sivustoja ja hakusanoja joilla tähän blogiin on päädytty. Joskus saa kyllä hyvät naurut kun huomaa millaisilla hakusanoilla tännekkin ihmiset päätyy, mutta toisaalta herää ajatus että miten ihmeessä tuollaisellakin hakusanalla päädytään tänne.

Tässäpä siis näitä (eivät ole missään loogisessa järjestyksessä).

• kamala luonto
• metro lehti sarjakuvat
• psykiatrinen päivystys
• kamala luonto metro
• kamala luonto sarjakuva
• kihloissa kaduttaa
• viivi ja wagner sairas
• herkkuja tyttöystävälle
• kun tyttöystävä puhuu itsemurhasta
• panettaa

Ota opintolaina, saa kämppä (?)

Arvatkaa kaksi kertaa kiinnostaako mua muuttaminen yhtään tän päivän neuvottelun jälkeen?

EI!

Älkää käsittäkö väärin, mä haluan kyllä muuttaa kihlatun kanssa yhteen mutta toi vitun jälkihuoltojuttu tekee siitä tooooodella ärsyttävää, inhottavaa ja sekevaa.

Ihan aluks oletettiin jälkihuollon tyyppien puheiden perusteella että ne maksaa 740e vuokraa ja sähkön tiettyyn pisteeseen asti kolme vuotta. Jeejee, hyvä diili!

Sitten kuultiin että ne maksaa vuokravakuudesta vaan kihlatun osuuden, eli mun pitää siis maksaa puolet vuokravakuudesta. Jos vuokravakuus on esimerkiksi kahden kuukauden vuokra, niin mistä helvetistä mä opiskelijana pierasen sellaset rahat yhtäkkiä?

Tänään neuvottelussa selvisi sitten että se vuokra menee jotenkin niin että kummankin pitää hakea toimeentulotukea mutta hei, sitähän ei myönnetä jos ei ole opintolainaa koska opintolainan maksimi lasketaan tuloiksi tjms vaikka sitä ei nostaisi. Mutta hyviä uutisia, kihlatun ei tartte ottaa opintolainaa koska se on jälkihuoltonuori jolla on kiva etuus niin ettei tartte!

Elikkä mun pitäis pierasta kuukauden vuokra, ja ottaa opintolaina jotta se vuokra saataisiin maksettua. Tai emt, jotenkin ihan vitun sekavasti ne ylipäätänsä selitti koko homman. Yks on kuitenkin varma, en oo ottamassa opintolainaa. Opinnot loppuu nyt keväällä joten ei siinä oo mitään järkeä.

Eivät maininneet mitään miksen mä vois esim hakea asumistukea ja kattaa sillä vuokraa, vai lieköhän tällänen vaihtoehto edes optioissa?

Että mua kyrsii just nyt koko homma. Parin viikon päästä asunnoton kun äiti ja sisko muuttaa, näillä näkymin pakotettu ottamaan opintolaina eikä mistään ole tarjottu asuntoa. Oikein kiva, oikein kiva...

Ja ennenkuin kukaan edes avaa suutaan siitä että miks valitan jostain tälläsestä enkä tee töitä ja hanki rahoja siten. No vaikka siksi että opiskelen vielä kevääseen asti ja teen siellä töitä niska limassa jotta saisin opinnot suoritettua jallaan, ei kamalasti jää aikaa tai voimia palkalliseen työhön. No koulun jälkeen, ehkä töihin sitten tai jatko-opiskelemaan ja joskus siviilipalvelus.

Ei oikeen kuulunut suunnitelmiin opintolaina tai tällänen säätö, mutta mitä muuta mahdollisuutta mulle jää jos jälkihuolto tyrmää ajatuksen asumistuesta?

"Ei ole sellaista kuin ilmainen lounas."

Panettaa.

Hei mitä helvettiä tää on taas kun panettaa melkeen kokoajan? Ei ole yhtään kiva se, ei varsinkaan kun kihlattu ei halua seksiä ja useimmiten kun meillä on seksiä kihlattu ei taida pahemmin nauttia siitä. Hankala tilanne.

Ei muuta tällä erää, myöhemmin lisää siitä(kin) kun huomenna on jälkihuollon kanssa neuvottelu asuntoasioista (perkeleen VVOlta ei muuten oo kuulunut mitään vaikka musta tulee koditon muutaman viikon kuluttua).

Kun mä nään kavereita, mä puhun työssäoppimisesta ja sen firman töistä jossa kaikki me kaverukset ollaan, ei mulla oo mitään muuta aihetta mistä puhua tai kertoa kun en uskalla tai edes voi puhua kihlatun syömishäiriöstä, siitä miten mulla on huono olla ja vajottaa. Saatan ehkä mainita että pieni burn-out joten en voi hoitaa firmassa vastuualueeni juttuja.

Soitan mummolle tai faijalle, ne kysyy mitä kuuluu ja miten menee. Sanon puhelimeen että ihan hyvin menee ja alan puhua taas töistä tai työssäoppimisesta koska en mä voi sanoa että masentaa. Jos ne kysyy kihlatusta niin kerron miten meidän asunnonhaku edistyy tai miten sillä menee koulussa, en mä voi kertoa sen syömishäiriöstä.

Jos äiti tai mummo kysyy että tuletteko syömään, kierrän koko asian jotenkin niin että ei meidän takia tartte ruokaa tai mitään. Tai että joo tullaan käymään muttei me mitään syödä kiitos, enhän mä voi sanoa että ei syödä koska se saattais ahdistaa kihlattua. Enkä mä voi sanoa että kihlatulla on tälläinen sairaus, että näin meillä meidän suhteessa. Mummo varmaan vaan järkyttyis ja alkais paasaamaan jotain käsittämätöntä.

Kävin äsken kaupassa ja kun astelin sieltä ulos tajusin tarkastavani "mielenkiinnosta" juuri avaamani suklaapatukan kilokalorit, ihan vaan koska kiinnostaa ja LOL. Ei, mä syön kyllä edelleen normaaliin tapaan herkkuja ja normaaliin huonoon tapaani epäsäännöllisin ajoin lämmintä ruokaa. Mutta kilokaloreita oon huomannut alkaneeni katella. Eikai kihlatun sairaus ala vaikuttaa munkin syömiseen?

Maski. Onko tää blogikin sitä?

Äiti ja sisko muuttaa marraskuun puolivälissä eli mitä herranjumala puolentoista kuukauden päästä jo, kihlattu täyttää ihan kohta 18 ja sen pitäisi alkaa muuttaa oikeasti pois tästä laitoksen itsenäistymisasunnosta - mutta meidän asuntohakemuksista ei ole kuulunut mitään. Ei mitään vaikka ollaan kerrottu tilanne jokaiseen paikkaan mihin ollaan hakemus lähetetty. Nukun jokaisen yöni kihlatun luona - luvattomasti, koska osastolta pitäisi aina kysyä sopiiko se ja/tai vähintäänkin ilmoittaa että olen. Mulla ei ole omaa avaina tänne, jäin tekemään tänään töitä "kotiin" ja ajattelin että käynpä syömässä kohta mutta sitten muistin että ei ole avainta joten en voi. Mitä jos ei löydetä kämppää ennen kuin mun porukat muuttaa? Sitten mä olen koditon - ei mahdu porukoille, ja olen luvattomasti kihlatun kämpässä. En ole kirjoilla missään.

Toissapäivänä kihlattu kertoi että on ehkä ihastunut yhteen tyttöön. AUTS! Ei se sitä suostunut sanomaan suoraan heti, siis äh kun oltiin matkalla kotiin niin se anto avaimet mulle, sano että jää hetkeks ulos ja nousi bussista pois pysäkkiä ennen meidän. Jossain vaiheessa se tuli kotiin ja kysyin vaan että mikä on, se ei suostunut sanomaan muuta kun tyyliin "äh, mun pitää eka selvittää tää asia omassa päässäni". Mut ei ei ei ei ei EI!, mä en pysty elämään jos tiedän että on jotain tollasta, hmmmm suurta(?). Lopulta kihlattu sitten kertoi ton. Joo, ihastunut ehkä yhteen tyttöön mut ei siitä mitään tulis. Se haluaa kuulemma olla mun kanssa ja rakastaa mua, koittaa tunkea sitä tyttöä koskevat ajatukset pois. Mä en suoraan sanottuna tiedä vieläkään mitä ajatella tästä, mut elämä on jatkunut normaalisti.

Kihlattu on ollu ihan superväsyny viimeaikoina, ainakin musta tuntuu siltä. Oon koittanu vähän sanoa et menisit sinne verikokeisiin mitä osastolta sulle tarjottiin, saattais selvitä miks oot niin väsyny ja olishan se muutenki ihan hyvä. Mut heti kun oon ottanu ton aiheen puheeks niin on leimahtanut riita tai jotain sellasta, eli ei, en saa ehdottaa verikokeita. Okei joo, kihlatulla on joku verikoepelko tai jotain. Mut eilen se oli käymässä jossain psykiatrilla tjms ja sanonu vaan siellä että mä oon puhunu verikokeista että se ei uskalla, no ne sitten laitto kihlatun käymään verikokeissa vielä samana päivänä.

Eilen käytiin teatterissa kun sain liput Etelän-Sylin kautta halvalla Avoimien ovien Irti minusta näytelmään. Tunnistin paljon esityksessä olleen äidin ja siskon tunteita sekä ajatuksia myös itsestäni, sitä väsymystä, halua auttaa ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla ihan miten vaan, turhautuneisuutta ja suuttumusta. Jotkut yleistöstä itki avoimesti ja paljon. Mullakin tuli pari kyyneltä silmään mutta en pystynyt itkemään en yhtään niin paljon kun olis voinut. Sitten kun esitys oli loppu, jäin juttelemaan Etelän-Sylin työntekijöiden kanssa ja toinen kysy että mitä pidin esityksestä. Koitin sanoa että tunnistin äidistä ja siskosta paljon omiakin tunteita, mut mä en pystynyt sanomaan sitä ennenkun pillahdin kamalaan itkuun. Mä vaan itkin ja itkin.

Piti käydä eilen kriisipisteellä puhumassa mutta minä fiksuna poikana muistin sen vasta kymmenen minuuttia ennen kun sovittu aika oli, ja töistä olis mennyt matkaan jotain mitä 45min joten jäi käymättä. Keskiviikkona olin repinyt Metro-lehdestä yhden sarjakuvan jonka olin ajatellut näyttää siellä, että tältä musta tuntuu aika usein nykyään.

Mä pidän yllä maskia että kaikki on hyvin.

Vaikka tiedän ettei ole.

Ollaan kumpikin hajoamassa.

En vaan pysty näyttämään sitä ulkopuolisille.