En tiiä mikä siinä on ja miksi ihmeessä piinaan edelleen itseäni, mutta aina satunnaisesti sellaisen tietynlaisen perhe-idyllin näkeminen saa mut miettimään miten kaunista ja hyvää oltaisiin oltu Riisin kanssa jos oltaisiin pysytty yhdessä ja peitottu syömishäiriö. Kadehdin niin välillä ystäviäni joilla näyttää olevan hyvä parisuhde, mukava koti, maailman suloisin(/suloisimmat) lapset ja niillä on silti aikaa kaikkeen vapaaehtoistoimintaan ynnä muuhun. Uskaltaisin melkeen väittää että haaveilin samanlaisesta elämästä Riisin kanssa. Mutta se on ollut jo pitkään mahdotonta, miksi haikailen sen perään edelleen välillä?

Todella rakastan sitä ihmistä.

Tälläinen lyhyt ja pikainen pitkästä aikaa. Ehkä joskus jaksan kirjoitella taas pidemmin kuulumisia.