Apua, iiks. Oon puhunut muutamille kavereille yleisesti syömishäiriöistä jotain mutten kertonut sen enempää kuin että olen ollut itse läheisenä.

Nyt yksi näistä kavereista tuli kysymään että mitä voisi tehdä kun hänelle tärkeä ihminen oireilee bulimisesti. Apua, apua Laihapoika pakenee ja menee syömään papua. Pitäiskö mun osata kertoa jotain konkreettista? Okei kyl mä sain ihan fiksua juttua ulos ja toivottavasti autettua ainaki jotain.

Mut hui.

Tajusin että olen päässyt tavoittelematta siihen, mitä hain kun aloitin tän blogin. Paino on noussut enkä ole enää niin hoikka kuin silloin. En oo kyllä käynyt vaa'alla mutta kyllä sen näkee että painoa on tullut lisää viimeisimmän vuoden aikana.

Sitten tajusin että oikeastaan kaipaan sitä aikaa kun olin vähän laihempi, näytin silloin kivemmalle. Teenpä sen kunniaksi jotain poikkeuksellista ja julkaisen kuvan itsestäni noin puolitoista vuotta sitten. Joku ehkä tunnistaa, kiva, pidä se omana tietonasi jooko.

Voisin ehkä tehdä pienesti töitä sen eteen että näytän taas kivemmalle. En kyllä aio kehittää mitään pakkomiellettä siihen, mutta alkaa vaan kiinnittää vähän huomiota siihen mitä syön. Ennen mun ja Riisin eroa mähän söin hyvin ja terveellisesti, mutta eron jälkeen aloin syödä tosi paljon herkkuja (siis oikeasti paljon) ja sille tielle on jääty.

Selailin muuten koneella olevia kuvia kun etsin tuota kuvaa. Törmäsin siinä etsiessä kuviin musta ja Riisistä. Niin onnellisia. Niin rakastuneita. Ja niin hölmöjä. Paljon tosi hyviä kuvia Riisistä missä se näyttää tosi hyvälle, ihan oikeen suruttaa että niiden kuvien ottamisen aikaan Riisi oli jo sairastunut.

Vähän aloin silti haikailemaan sen onnellisuuden ja elävän elämän perään.
Muutama kyynel silmäkulmassa.
Pakko mennä tupakalle rauhoittumaan.
Koska pääsen vihdoin lopulta kokonaan yli ja voin muistella aikaa Riisin kanssa ilman tunnereaktiota?

Kaikki on hyvin

Oho, onpas ollut tahattoman pitkä tauko päivittämisessä. Kesä meni niin huristen ohi ja sen jälkeen oli noita asunto ja työjuttuja selvitettävänä niin paljon että ole kerinnyt muuta ajatella. Eikä mulla oikeastaan mitään varsinaista kerrottavaakaan ole ollut.

Vähän voisin kuitenkin päivitellä kuulumisiani nyt. Kesätöiden loppumisen jälkeen kerkisin muutaman viikon ettiä töitä ja kävinkin yhdessä työhaastattelussa joka meni tosi hyvin mutta muutama päivä myöhemmin firma ilmoittikin ettei aiokkaan palkata ketään kyseiseen työhön.

En löytänyt oman alan töitä joten päädyin erään koulun keittiöön, mikä on kyllä ihan tosi mukavaa. Työkaverit on kivoja ja työtehtävät just mulle sopivia, ei mitään tylsää muttei sentään mitään pääruuan valmistusta koko koululle :D Oon kerinnyt olla siell' nyt muutaman viikon ja pomo luottaa muhun nyt jo tosi paljon. Yks huono puoli siinä työssä on, se alkaa tosi aikasin - seitsemältä.

Asunnon suhteen en oo jaksanut tehdä mitään vaan jäin tänne porukoille vielä, eikä nyt silleen ole mikään kiirekkään pois. Ehkä kuukauden tai kahden päästä voisi alkaa miettiä asiaa uudelleen kun on saanut muutamat palkat ensin.

Kävin tänään muuten yhdessä oman alan työhaastattelussa mikä tuli ihan yllättäen, ja päädyin nyt tekemään ainakin alkuun freelancerina töitä sellaselle kahden kaveruksen firmalle. Olivat tosi mukavia tyyppejä, ne piti musta ja mun tän hetkisestä osaamisesta. En malta odottaa että työt niiden kanssa alkaa!

Tänään tapahtui jotain muutakin, nimittäin kävin pitkästä aikaa Etelän sylin kahvihetkessä tarkoituksena käydä vaan moikkaamassa tyyppejä jos sattuisi olemaan tuttuja paikalla. No siellä oli kuin olikin! Oli tosi ihana kuulla että tällä yhdellä tärkeäksi muodostuneella tyypillä menee nykyään hyvin ja oli mukava vaihtaa kuulumisia.

Ainiin sitä vielä piti kertoa että eräs blogaaja ei kirjoittanut piiiiitkäään aikaan ja olin siitä tosi huolissani koska jostain kumman syystä välitän siitä ihmisestä. Periaatteessa tuntemattomasta. Sitten se poisti bloginsa ja olin vielä enemmän huolissani mutta hihi sainkin siltä eilen sähköpostia ja sain kuulla kuulumisia <3 Pitääkin vielä tänään kirjoittaa kirje ja vastata.

Ihan hassua muuten miten jostain ihmisestä voi alkaa välittää pelkän blogin perusteella niin kovasti, että itkee kun se ottaa yhteyttä sen jälkeen kun on alkanut pelätä pahinta.

Mulla siis pyyhkii hyvin ja oon ollut viimeaikoina jopa aidosti iloinen. Kun sanoin kesällä että tuntuu siltä kun vihdoin taas eläisi, niin nyt se tuntuu vielä voimakkaammin.

Ootte kaikki tärkeitä, ja tsemppiä sekä jaksamista niille joilla ei mene niin hyvin :)

Vittu.

Oon alkanu pikkuhiljaa höllentää sitä ketä päästän lukemaan tätä blogia ja kenelle kerron ihan rehellisesti miksi minä ja Riisi erottiin.

Enää en jaksa valehdella ja peitellä asiaa sellaisilta ihmisiltä jotka ei tunne Riisiä. Tätä blogiakin päästin taas yhden uuden tutun ihmisen lukemaan, nyt tätä taitaa lukea tutuista hän, Riisi(?), Ruis ja Chaos. Okei tää oli "vaihtokauppa" niin että sain kutsun hänen suljettuun blogiinsa.

Paska luuseri

Piti tulla kirjottamaan jo vähän aikasemmin mutta en oo jaksanut, anteeksi.

Sain tietää äsken että Riisi seurustelee nykyään jonkun kanssa, ihan kiva silleen sille ja ei siinä mitään mut jostain syystä tuli järkyttävän paska olo. Ehkä toi vaan kruunas sen huonon olon mitä on vellonut viimeaikoina.

Kävin joku aika sitten työkkärissä koska syksylle ei tosissaan ole opiskelupaikkaa eikä töitä ja kesätyöt loppuu kun muilla alkaa koulut. Ne ei kuitenkaan työkkärissä suostunut palvelemaan mua vaan totesivat että tule syksyllä kun kesätyö on loppunut, haistakaa vittu! Kerrankin koittaa hoitaa jonkun asian ajoissa ja kunnolla mutta ei, kun ei saa.

Kävin myös työhaastattelussa, olisin kuulemma loistava työntekijä sinne mutta kun. Olen jäsenenä yhdessä osuuskunnassa jonka toiminta on kilpailevaa tuolle yritykselle ja teen tälle osuuskunnalle vähän töitä, tämä oli yritykselle suuri ongelma. Kutsuivat työhaastatteluun face-to-face vain siksi että halusivat puhua tästä asiasta, puheista jäi vähän sellainen olo että he vaatisivat minua lopettamaan töiden teon osuuskunnalle mihin en todellakaan suostu. Jäi aika huonot fiilikset ja vaikka he päättäisivät että tuo ei ole ongelma niin en tiedä haluanko töihin tuollaiseen firmaan. Mistään muista oman alan firmoista ei toisin ole kuulunut minkäänlaista vastausta ja kaipaisin todella kipeästi töitä joten...

Mietin että jos hakisin sitten vaikka johonkin kahvilaan töihin, jos ne nyt haluaa tälläistä töihin.

Tässä alkoi myös vituttamaan kun olen samassa kesätyöpaikassa nyt kolmatta kesää ja huonoiten palkatussa työssä siellä, sellaisessa työssä missä on yleensä 15- ja 16-vuotiaita. Työpaikka ja -yhteisö on kyllä aivan ihana mutta kaipaisin haastetta, enemmän vastuuta ja tottakai palkkaa. Hain täksi kesäksi vuoroesimieheksi joka olisi seuraava askel edetä tuolla, mutta en päässyt. Kuitenkin ensimmäistä vuotta alaa opiskeleva pääsi vuoroesimieheksi, tavallaan ymmärrän mutta vituttaa myös aivan pirusti.

Muutto omaan asuntoon alkoi juuri kusta, olin muuttamassa pieneen kommuuniin eroparin toisen henkilön tilalle mutta nyt tämä henkilö ei haluakkaan muuttaa vielä. Hänen ex olisi nyt muuttamassa ja pääsisin hänen tilalle asumaan mutta tulis vähän huono omatunto ehkä siitä ja tää eroparin toinen henkilö on sellainen jonka kanssa en ehkä ihan haluais kuitenkaan asua.

Oon myös ihan tosi yksinäinen. Kaipaisin vähän huomiota, kosketusta ja jotain ihmistä elämääni. Unikaveria. Ei ole näkyvissä, ei ole tiedossa. Lintusenkin suhteen kusin kaiken, siitä tuskin saa enää mitenkään koskaan edes satunnaista unikaveria.

Kaikenlaista tekemistä ja pohdittavaa on taas ihan jäätävästi enkä todellakaan tiedä miten selviän tästä kaikesta. Äsken mietin akoholi+lääke-settien vetämistä mutta en mä kuitenkaan ihan viittinyt, joku pisti onneksi päässä vastaan. Kuitenkin nyt on niin huono olo että tekis vaan mieli itkeä jonkun sylissä, mutta kenen?

Täällä ollaan, tulin ihan pikaisesti kertomaan kuulumisia.

Kyytiä olen saanut paremmin kuin olisin odottanut, matkanteko ei ole kestänyt aivan jäätävän kauan koska ei ole tarvinnut olla peukku pystyssä kovin pitkään. Kävipä eilen jopa niin että hyppäsin bussipysäkillä pois kyydistä ja välittömästi sen jälkeen sain seuraavalta ohiajavalta autolta uuden kyydin, meni siis ehkä jotain 15 sekunttia uuden kyydin saamiseen. Oli pieni wtf olo. Mukavasti pääsin sillä kyydillä lähdelle tätä leirintäaluetta missä nyt olen (oikeastaan olen jokaisella kerralla päässyt mukavan lähelle vaikkakin se on vaatinut useamman kyydin).

Tänään tosin iski pieni takaisu kun jätin maantiekarttani hetkeksi pöydälle ja joku lapsi pölli sen sekä lähti sitten pois täältä, no onneksi uusia saa ja sain käyttää tätä tietokonetta niin voi miettiä seuraavaa siirtoa sekä tietysti vähän päivittää blogia. Olenkin itseasiassa aikalailla etuajassa siitä reitistä/aikataulusta jota alustavasti suunnittelin joten pitää imporvisoida jotain. Ajattelin jopa ihan tosissani että voisin lähteä Ouluun kerran Kirsi lupasi tarjota kahvit XD Jätän sen kuitenkin nyt tekemättä, mutta ehkä syksyllä voisin oikeasti käväistä Oulussa jos Kirsi suostuu kahvin lisäksi tarjoamaan majoituksen (koska oletettavasti syksyllä olen hyvin rahaton)?

Toistaiseksi ei ole syksylle töitä tiedossa eikä muutakaan rahaa kuin se mitä saan nyt kesällä laitettua säästöön, eli ihan liian vähän :I Tosin sain juuri todella lupaavan kutsun työhaastatteluun, toivottavasti se nappais.

Eipä mulla oikeen muuta, olette ihania kaikki <3 Ajattelin muuten että voisin tehdä kysymyspostauksen (koska ne on kai muodissa nyt tai jotain?) joten laittakaa kysymyksiä kehiin ja vastailen niihin joskus ennenkuin kesä loppuu.

IHan hassua, mulla on nyt viikon ajan töissä ollut ollu kamalan yksinäinen olo ja on ollu kauheen ikävää mennä yksin nukumaan telttaan. Torstaina pääsin muutaman päivän lomille mutta lopulta tulin jo perjantai-iltana takaisin töihin kun en vaan kestänyt sitä täydellistä yksinäisyyttä ja hiljaisuutta kotona.

Torstaina illalla selailin myös läpi kuvia, tottakai löysin musta ja Riisistä kuvia missä oltiin kauhean onnellisia. Aloin taas miettimään että mihin se välittäminen, iloisuus ja rakkaus meidän väliltä katos? Mitä tein väärin? Miks tässä piti käydä näin?

TÄnään ihan tosi mukava ilta mutta puun takaa tuli paha olo, ehkä se johtuu siitä että näki niin paljon onnellisia parisuhteita. Kaipaisin niin jotain juttua, pientä säätöä tai jotain, läheisyyttä. En vaan uskalla koskaan heittäytyä sopiviin tilanteisiin mukaan, enkä usko etä kukaan olis musta aidosti kiinnostunut.

Ainiin hei, mä lähden ihan muutaman päivän päästä kiertämään maata liftaten. Jee \0/

Lyhyet kuulumiset tulin kertomaan,

Viimekesänä meillä oli töissä yks työntekijä jonka arvelin sairastavan anoreksiaa ja pakko sanoa nyt että haahaa, olin oikeassa! Koska satun olemaan keittiössä töissä niin tuli nyt tänään sattmalta puheeksi tän tyypin kanssa sen syömiset ja sitten hän kertoi sairastaneensa anoreksiaa pitkään. Tuli jotenkin kamala olo kun viimekesänä tuli kirottua kun piti tehdä aina oma ruoka ja koskaan ei saanut laittaa oikeen mitään raaka-aineita. Nyt olis vaan tehny mieli halata ja tukea ja kaikkea, mutta ehkä osoitin sanoilla tarpeeksi myötätuntoa. Nojaa, se tästä aiheesta.

Voisin tässä kertoa että olen tosissaan nyt koko kesän töissä niin tulee kirjoitettua entistä harvemmin, mutta hengissä ollaan ja koitan välillä päivittää kuulumisia.

Eilen aamulla vielä soitin opettajalle ja selvittelin yhtä kurssia niin että sain siitä suoritusmerkinnän. Hieman viimetinkaan meni saada kaikista kursseista suoritusmerkinnät mutta mä sain ja valmistuin! Kesätyötkin alkaa pian, siellä menee koko kesä ja samaan aikaan pitäis kuumeisesti ettiä vakituista työpaikkaa syksylle jotta olis jotain tekemistä sekä tulonlähde.

Valmistumisen lisäksi mulle varmistui että muutan kesätöiden loputtua elokuussa, kommuuniin kahden tutun luokse. Taas nyt elämä ei ole ollenkaan hullumpaa.

En vittu enää koskaan koita piristää jonku aamua/päivää/elämää samaan tapaan kun Lintusen. Voisin myös jatkossa olla sotkeentumatta ihmissuhteisiin.

Nähtiin siis Lintusen kanssa ja puhuttiin. Olin saanu sille ihan paskat housuun sen lapun takia kun se oli käsittänyt sen väärin. Oli tosi mukavaa, puhuttavaa riitti taas ja saatiin selvitettyä tää pieni väärinymmärrys todeten että kumpikaan ei oo valmis seurustelemaan ja et aika ei oo oikea mutta on kiva hengata joten pysytään kavereina. Lintunen auttoi myös ihan mahdottomien koulutehtävien kanssa niin että aiemmin samana päivänä lytätty haave valmistumisesta sai taas voimaa.

Kesä menee periaatteessa kokonaan töissä eli mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin on aika minimaaliset, ellei jotain hämmentävää tapahdu kun oon viikon kiertämässä maata.

Ps olin oikeessa Lintusesta, sillä on ainakin joskus ollut syömishäiriö

Jee mulla on vihdoin jotain muuta kerrottavaa kun koulu! Alotetaan silti siitä eka, eli homman nimi on se että kaks viikkoa koulua jäljellä ja kolmen kurssin kohtalo on edelleen avoin.

Yhden kurssin opettaja on ollut sairaslomalla ja rukoilen että se palais töhin maanantaina, toisesta kurssista opettajan pitäis lähettää vielä muutama tehtävä ja matikka on ihan perseellään. En oo mitenkään hyvä matikassa ja tilastomatikka menee varsinkin ihan yli hilseen, asiaa ei auta se että meidän opettaja suhtautuu tosi nihkeesti hommaan ja oli sitä mieltä että juhannuksena voisin käydä tekemässä kokeen. No kiitos vaan, ei auta juhannus paljoa kun sitä ennen pitäis valmistua ja oon juhannuksen kai töissä. Onneks meidän opo on ihan mahtava ja puhu toiselle matikan opettajalle jonka kanssa asia saadaan nyt varmaan kuntoon.

Niin ja se toinen asia, tapasin torstaina uuden ihmisen! En muista koska olisin viimeeksi tutustunu uusiin ihmisiin (jos ei lasketa työpaikan koulutuksia) joten oon nyt ihan fiilareissa tästä. Jonkun aikaa vaihdettiin viestejä netissä, todettiin että juttu luistaa ja kumpikin pitää toista viestien perusteella ihmisenä johon haluaa tutustua. Näinpä me sitten nähtiin ja pitää myöntää että olin kyllä hirveen hermostunut mutta hyvin meni :)

Oli todella mukava puhua jonkun kanssa pitkästä aikaa jotain (semi)järkevää ja mielenkiintosista asioista. Tajuttiin että ollaan puhuttu jo monta tuntia vasta kun kuultiin ohimennen naapuripöydästä paljonko kello on.

Mutta. Koska jokaiseen tarinaan liittyy pieni mutta. Mussa on pakko olla jotain vikaa kun pari kertaa iltapäivän aikana mietin ohimennen "onpa toi hoikka, onkohan sillä syömishäiriö?", mut hoikkahan voi olla ihan muutenkin. Tyhmä minä, tyhmät ajatukset. En myöskään oikeen tiedä miten edetä koska siitä tosissaan on aikaa kun olen tutustunut tälleen uusiin ihmisiin, mutta ehkä asiat menee omalla painollaan. Oon myös melkeen koko kesän, kahdeksan viikkoa, töissä pois kaupungista ja pelkään et se jotenkin rokottaa tätä vaikka joka viikko onkin muutama vapaapäivä kaupungissa.

Ah tästä päästään muuten vielä yhteen asiaan. KESÄ <3 Päätin että tästä kesästä tulee parempi kuin viimekesästä jolloin oli hankalaa. Aijoin uida paljon, nauttia auringosta, kavereista, vapaudesta, lämmöstä, syödä jäätelöä ja pitää ylipäätänsä iloisen kesän. Vaikka on kahdeksan viikkoa töissä, voi nauttia kesästä! (okei asiaan vaikuttaa paljon se että mun työpaikka ja -kaverit on ihan mahtavia)

Kahdeksikko- haaste

Säännöt:

Kiitä haasteen antajaa/antajia

Kiitos Casmira

Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle:

Oon vähän tylsä ja en jaa koska en seuraa kuin ihan muutamaa blogia enää ja niissä tää haaste on jo ollut.

Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi:

1, Oon ehdottomasti kissa-ihminen

2, Nuorempana olin paljon mukana politiikassa ja muussa vaikuttamistyössä

3, leffat <3

4, Haaveilen siitä että voisin muuttaa johonkin pienelle paikkakunnalle mutta suuren kaupungin lähelle

5, Rakastan kotimaan matkailua

6, Poliisi on kiinniottanut mut ja vienyt putkaan kaukana helsingistä

7, Oon varastanut kaupasta kerran. Lakupatukan

8, En tykkää matkustaa autolla tai bussilla. Juna, ratikka ja metro <3

Pakko jakaa vielä tää ihana sarjakuva johon törmäsin, anteeksi pitkä postaus.

Ryhmänohaaja soitti, en uskaltanu vastata. Sitten kuitenkin keräsin itteni koska joskus mun on sinne otettava yhteyttä ja selvitettävä opiskelut. Soitin siis takaisin ja sovittiin huomenna palaveri ryhmänohjaajan ja opon kanssa.

Nyt vaan pitää tsempata ittensä aamulla ylös.

Lupasin Anonyymille vähän aikaa sitten että kirjottaisin jotain kuulumisia mutta en saanut aikaiseksi, en taas tiedä mitä kirjottaisin vaikka päässä liikkuu asioita.

Oon ollut ihan äärettömän saamaton koulun kanssa. Mennyt taas kolme, vai neljä viikkoa kun oon saanut aikaiseksi käydä koulussa ehkä kaksi kertaa. En ees uskalla muistella kauanko siitä on kun ryhmänohjaaja laittoi sähköpostia että tule käymään koululla ja katotaan asiat niin että valmistuisit nyt keväällä. Mulla on niin paljon suorittamattomia kursseja ja kaikkea että en varmasti onnistu enää valmistumaan keväällä.

Näin Ruista eilen ja se uhkas soittaa seuraavana aamuna sillon kun mun pitäis herätä että menisin kouluun. No se toteutti uhkauksensa ja heräs aamulla ihan sen takia että soitti mulle mut silti olin niin huono että en onnistunut mennä kouluun. Vuorokausirytmi on sekasin, viimeaikoina oon mennyt nukkumaan aamuyöstä ja herännyt puoliltapäivin.

Tuntuu että en vaan saa mitään aikaseksi ja tuntuu siltä että en uskalla enää mennä kouluun kun oon ollut niin kauan pois.

Jotenkin oon onnistunut myös saamaan kymmenen vuotta mua vanhemman miehen kiinnostumaan musta ja itseasiassa käytiinkin baarissa tossa. Mut ajatuskin suhteesta 10v itseänsä vanhemman kanssa tuntuu ällöttävältä, en silti vaan osaa sanoa sitä tälle ihmiselle koska en halua olla tyly, ilkeä ja kamala.

Vapun jälkeisenä torstaina heräsin aamulla sellaseen aikaan että olisin voinut lähteä kouluun, mutta en vaan saanut noustua sängystä. Itkin siinä hetken tai vähän pidemmänkin ja lupasin jo ittelleni että tänään meen kriisipisteen päivystykseen koska ei tästä muuten tule mitään. Ennenkuin aloin lähteä mihinkään niin katoin kriisipisteen sivuja ja huomasin että se ei ole auki, se siitä siis.

Sellasta. Mitään muuta ei oikeen tuu nyt mieleeni, kysykää jos joku on epäselvää tai kiinnostaa tietää tai jotain jos joku muu kuin Anonyymi tätä lueskelee.

Huomenna haluan todella oikeasti mennä kouluun (tätä oon hokenut jo lukemattomana iltana itselleni).

Herään tänään jo toisen kerran puheluun numerosta jota en tunnista, en uskalla vastata. Mitä jos se onkin koulusta, mitä mä sanon?

Oon siis kussu kouluni taas. Lopputyö viikkoja myöhässä eikä vieläkään valmis, yleisiä opintoja suorittamatta ja en oo jaksanu viimeviikkoina mennä kovin usein kouluun.

Opot on edelleen sitä mieltä että valmistun nyt keväällä, eikä mulla oikeesti olis kovin montaa kurssia suorittamatta kunhan vaan tekisin ja löytäisin jaksamisen siihen. Muttakun en löydä. Makaan sängyn pohjalla kattoen Pakoa, miettien että huomenna mä meen kouluun ja miten tässä taas kävi näin että koulu on näin perseellään. Ammatillisista opinnoista oon saanut hyväksilukuja koska osaan ne asiat jo, jos suorittaisin jäljellä olevat ammatilliset ja suorittamattomat lukuaineet niin ei mulla olis kai normaalia lukujärjestystä enempää tehtävää. En vaan silti pysty.

En hakenut mihinkään jatko-opiskelemaan koska en jaksanut ja olin ihan varma että valmistun vasta syksyllä, ajattelin että syksyn hauissa voi sitten hakea.

BLARGH

Päätin ottaa puoli vuotta lisää opiskeluaikaa, en nimittäin saa millään kaikkia suorittamattomia kursseja aikaiseksi enää ennen lukuvuoden loppumista. Koitin mennä tänään juttelemaan opolle asiasta mutta kumpikaan ei ollut paikalla joten en nyt sitten jutellut. Ja näin, ammattikorkeakoulujen haku loppuu ihan kohta niin jää sitten hakematta. Pienesti jänskättää että mitähän tapahtuu syksyllä ja sen jälkeen kun talvella valmistun :I

Junassa joku humalainen tai aineissa oleva totes mulle "hankkiudu tosta kaljamahasta eroon jooko?". Iski, kolahti, osui ja upposi. Oli aika lähellä että aloin itkeä siinä junassa. Päätin että joo, hankkiudun pömpöttävästä vatsasta eroon ja olen taas sellainen aika laiha mikä olin ennen. Piilotin aiemmin päivällä ostetut herkut.

Itsetunto laahaa aika pohjamudissa, mutta aina tarvitessa esitän tutuille.

Ps. anteeksi olen ollut viimeaikoina todella huono seuraamieni blogien lukija

Oon tähän asti syyttänyt meidän erosta lähinnä syömishäiriötä ja sen aiheuttamaa kaikkea paskaa sekä eripuraa meidän välillä, mut tänään jotenkin heräsin siihen et ehkä syy ei ollutkaan se. Ehkä mä vaan olin huono ja ilkeä poikaystävä. Ei, en ehkä ollut vaan olin.

Kaipaisin ihmistä jonka kanssa jakaa asiat, jolle avautua ja joka avautuu mulle.
Kaipaisin ihmistä jota voi koskettaa ja joka koskettaa.

Anteeks että ryven edelleen tässä.
HUHUUU LAIHAPOIKA, AIKA JATKAA ELÄMÄÄ!

No ei asiat ehkä ookkaanniin hyvin. Tää on kolmas viikko kun en ole koulussa, en vaan saa raahattua itseäni sinne. En tiiä mikä siinä on. Maanantaina matkustin sen melkein tunnin kouluun mutta käännyin juna-asemalla takasin kotiin, ei musta vaan oo menemään sinne. Ehkä pelotta ja nolottaa ku oon ollu niin paljon taas pois, ja en jaksaisi opettajien selitystä kuinka pitäisi käydä koulussa.

Opinnäytetyökin on pahasti levällään ja aika loppumassa. Kirjallisen osuuden opettajalta tuli kaikille viesti että se kurssi loppuu nyt ja tulkaa tänään tunnille tai jos on kesken, ottakaa yhteyttä. En ole edes aloittanut kirjallista osuutta. Kurssit jotka piti suorittaa itseopiskeluna kusee huolella, saan ehkä kolme kurssia kasaan kun tavoitteena oli viisi. Seuraava jakso on helvetin tiukka, kaksi 8-17 päivää ja muutenkin paljon asiaa, niiden päälle pitäis vielä suorittaa jotain kuus kurssia rästjä. Ei tule kesää. Ehkä vaan suosiolla pitää venyttää opintoja syksylle ja käydä sillon kaikki rästikurssit koska ei musta vaan ole tähän.

Sitä aivan mahtavaa työpaikkaa en sanut.

Mun päivät menee lähinnä siihen että istun kotona ja väännän opinnäytetyötä tai jotain muuta juttua pikkuhiljaa kasaan, ei löydy motivaatiota tai innostusta mihinkään. Mistä sellasta löytäis?

Tänään iski jotenkin tosi paska olo kun heräsin kello 14 vaikka mun piti mennä siihen opintotuki mielenosotukseen joka alko kello 13, ja sitten tuli mieleen miten vitullaan koulu on. Kysyin Riisiltä että haluisko se nähdä pikasesti koska mä vaan kaipaisin just nyt halia. Nähtiin sitten Riisin kanssa ja oli tosi kiva nähdä, juteltiin vähän niitä näitä ja jotain pienesti avauduin koulusta. Monta kertaa alko itkettämään mutta en vaan voinu purskahtaa itkemään. Oltiin kahvilassa, paljon ihmisiä ympärillä ja se olis ollu noloa. En pystynyt puhumaan ees kaikkea pahaa oloa ulos. En tiiä keneltä muulta olisin voinu saada halin, ja purkaa edes vähän oloa. Vaikka mulla on kavereita jonkin verran, niin ei yhtään sellaista jolle kehtaisin puhua miten paska olo on.

Huomenna aion mennä kouluun, mutta mistä löytää motivaation ja miten saan aamulla raahauduttua sinne? Mua pelottaa että en onnistu ja jää taas menemättä.

Tänään oon vaan toivonut että nukahtaisin enkä heräis. Tai heräisin ja kaikki paska olis pois.

Piti tulla jo viime viikonloppuna kertomaan vähän kuulumisia, ja ilmoittamaan että olen vielä hengissä. On kuitenkin ollut niin uskomaton kiire että en vain ole kerinnyt ja pystynyt.

Vaikka työt ja koulu painaa armottomasti päälle, voisin väittää että mulla on niin paljon parempi olo kuin vielä puoli vuotta sitten. Viimeinen käynti eli ns. kontrolli oli kriisipisteellä jokunen viikko sitten, ja mulla ei ollut huolia tai murheita mistä puhua. Lähdin haikein mielin, mutta iloisena pois.

Okei okei, sen verran pitää myöntää että koulussa olen käynyt toooodella laiskasti mutta se ei paljoa haittaa. Teen vain opinnäytetyötä mitä voin tehdä kotona, ja projektia koululle mitä voin myös tehdä kotona tai koulussa silloin kun huvittaa. En siis ole varsinaisesti sidottu mihinkään lukujärjestykseen, kunhan asiat tulee hoidettua. Verkkokursseja joille ilmottauduin että saisin puuttuvia opintopisteitä kasaan, olen tehnyt myös todella laiskasti. Toisaalta, olin koko viimeviikonlopun yksin mökillä tekemässä vain niitä kursseja ja tänäviikonloppuna jatkuu. Silti jää vielä monta kurssia suoritettavaksi viimeiseen jaksoon, mutta ehkä tämä tästä.

Haluan vain sanoa teille jotka ette käy koulujanne kunnolla; käykää siellä koulussa. Kaivatte viimeiseen opintovuoteenne syvää ja paskaista kuoppaa muuten. Ei ole kivaa ei.

Ei mulla kai muuta sanottavaa nyt oikeen ole. Ainiin paitsi että kävin työhaastattelussa ehkä maailman siisteimpään paikkaan, ja vaikka onkin epätodennäköistä että pääsisin sinne töihin niin meinaan kuolla jännitykseen.

Olette ihania kaikki, toivottavasti teillä menee myös hyvin <3

Ahdistaa, tuntuu että ihmiset tuijottaa mua pahasti kokoajan. Liikaa tekemistä taas, tuntuu että en millään saa suoritettua ja tehtyä kaikkea mitä pitäisi.

Perjantaina, maanantaina enkä tiistaina ollut koulussa koska heräsin puolenpäivän jälkeen, viimeyön valvoin jotta saisin raahauduttua tänään kouluun.

Isä

Sisko lähti viikonloppuna isälle Turun suunnalle, periaatteessa muakaan ei olis mikään estänyt lähtemästä mutta en halunnut joten keksin jotain syitä miksi en voinut. Sinne on vaan jotenkin niin ahdistava mennä mutta en tiedä miksi.

Ehkä koska siellä ei ole yhtään ystäviä ja koko viikonloppu menee käytännössä sisällä tietokoneella?
Ehkä siksi että äitipuoli taitaa olla masentunut ja sen takia talossa on aina vähän hassu tunnelma?
Kaipaan omaa rauhaa mitä ei ole kun nukun pikkuvejen huoneessa, tai ehkä kaipaan omaa tilaa mitä sitäkään ei ole?

Jokatapauksessa en viihdy siellä, vaikka haluaisin nähdä vielä pientä pikkuveljeäni. Ja tiedän että pikkuveljellä on ikävä mua. Suhde isään on muuttunut aika jäiseksi sen jälkeen kun se muutti Turun suunnalle nykyisen vaimonsa perässä, käydään joka toinen viikonloppu siellä niinkuin kunnon eroperheissä tehdään XD Ennen isän muuttoa kävin kuitenkin useammin sen luona, sen asuntoon oli oma avain ja se oli lähellä. Sinne pystyi vain mennä, viettää aikaa ja olla isän kanssa. Nyt ei enää pysty, pitää matkustaa, maksaa junalipuista ja soittaa hakemaan asemalta. Ei isä kuitenkaan mitään väärää ole tehnyt, vaikka onkin ollut vähän hölmö. Salaa ehkä on ikävä häntä.

Isän hölmöydestä päästäänkin pienellä aasinsillalla asiaan mistä olen luvannut kertoa teille.

En muista minkä ikäinen olin, tai mitä vuotta elettiin mutta on tästä jo reilusti aikaa. Ala-asteella olin kuitenkin tällöin. Oltiin viikonloppuna isän ja sen entisen naisystävän luona, paikalla oli myös joitakin (muistakseni tämän naisystävän) ystäviä. Kaikki oli nauttinut enemmän tai vähemmän kuningas alkoholia ja kello alkoi olla aika paljon, olikohan niin että mua väsytti ja koitin mennä nukkumaan mutta en saanut unta aikuisten metelöinnin takia. En oikeastaan muista kamalan tarkasti tapahtumia ennen tiettyä pistettä...

Jossain vaiheessa kävin sanomassa olohuoneessa jotain sen suuntaista että pitäisköhän soittaa taksi ja vieraiden lähteä kotiin. En kyllä todellakaan muista tarkkaan mitä sanoin, mutta jotain tuollaista. Painelin takaisin omaan huoneeseeni ja taisin jäädä lukemaan kirjaa kun tämä naisystävä tuli huoneeseen ja alkoi kuristaa mua. Ilmeisesti se oli käsittänyt tai kuullut väärin mitä sanoin, ja suuttunut siitä. En todellakaan tiedä. No, jokatapauksessa hän siis tuli mun huoneeseen ja alkoi kuristaa, ei mitään hajua kauanko se kesti koska seuraava muistikuva on kun isä repii häntä pois mun luota.

Tässä välissä tapahtui taas jotain mitä en muista, mutta lähdettiin isän kanssa pois kävellen. Oltiin lähimmän bussipysäkin luona kun taksi ajoi ohi ja isä pysäytti sen, mentiin meidän mummolle yöksi. Tän tapauksen jälkeen jatkettiin isän tapaamista säännöllisesti, mutta mentiin aina mökille eikä sen luokse missä tämä naisystäväkin asui. Oliskohan ollut jotain parin kuukauden pästä kun mentiin taas isälle kotiin. Muistan niin ikuisesti kuinka näin sen naisystävän ensimmäistä kertaa tapahtuneen jälkeen, se antoi kuluneen Aku Ankka keräilykirjan hyvitykseksi teostaan. Muistan miten aina ton jälkeen pelkäsin mennä isälle mutta en uskaltanut sanoa sitä.

Hieman myöhemmin, isä ja tämä naisystävä erosi. Muistan kun isä tuli ja kertoi sen, kuulemma naisystävä oli jostain vihanen ja oli uhannut tulla hakemaan meitlä isän uuden kodin avaimen. Pitkään piti kulkea suoraan koulusta kotiin, ilmoittaa aina äidille missä on jos ei ollut kotona, raahata keittiöjakkara ovelle ja tarkistaa ovisilmästä kuka soitti ovikelloa. Siitä naisesta ei kuitenkaan kuulunut ja hyvä niin, mutta jos törmäisin huomenna siihen kadulla ja tunnistaisin niin varmaan lamaantuisin pelosta.

Ps. haluan ohimennen mainita että Riisi soitti eilen kun se oli paniikissa, onneksi satuin olemaan suhteellisen lähellä sitä ja sain juostua paikalle. Tuntui hyvälle kun se luotti ja uskalsi soittaa, ja vielä paremmalle kun pystyin kerrankin todell pitkästä aikaa parantamaan sen oloa jotenkin. Ei se kuulemma ollut edes ajatellut että soittaa mulle, oli vaan soittanut jotenkin automaattisesti tai jotain. Tuntuu hyvälle, ehkä en olekkaan sen mielestä kuitenkaan maailman suurin kusipää.

Mun piti tulla kertomaan teille jo viikonloppuna, mutta en oikeen kehdannut, uskaltanut ja halunnut.

Yks ilta viimeviikolla oli ihan kauhea olo. Ei sinällään mitään uutta ja kummallista, pahoja oloja nyt on ollut aiemminkin. Mutta, olin syönyt kai paljon ja tunsin itseni yhtäkkiä isoksi, läskiksi. Itseasiassa olin ehkä syönyt paljon koska teki mieli oksentaa. Ei, en tehnyt sitä.

Seuraavana aamuna kävin vaa'alla, painoin mielestäni liikaa. Varmaan siksi että olen tottunut olemaan pieni, laiha ja pidän siitä. En aio aloittaa mitään laihdutusta tai aloittaa mitään oireilua. Oon kuitenkin havainnut syömisessäni joitain muutoksia, esimerkiksi koulussa syön harvemmin ja vähemmän.

En kai ole sairastumassa pikkuhiljaa? EI! En halua, en anna sen tapahtua. Mutta mitä jos syömishäiriö saa vaivihkaa otteen musta, ja en edes tajua sitä?

Se siitä selkeästä ja fiksusta kirjoittamisesta kun jotkut ovat sitä kehuneet... Oli mulla oikeastaan kyllä yksi toinenkin asia mistä halusin kirjoittaa.

Eilen illalla Riisin kanssa puhuessa tuli ihan mieletön ikävä sitä, muistin kaikki sen parhaat puolet ja söpöt asiat yhdessä rysäyksessä. Itkin ikävääni ja katsoin televisiosarjaa siihen asti kunnes nukahdin.

Tänään, aika äskettäin, puhuin taas Riisin kanssa ja sillä oli ilmeisen huono olla. Mulle tuli ihan kamala olo kun en osannut sanoa oikeastaan mitään järkevää tai auttaa mitenkään. Riisi sanoi tuntevansa olonsa yksinäiseksi, mä en oikeen pysty ymmärtämään sitä koska ainakin mun käsityksen mukaan se pitää paljon yhteyttä ihmisiin ja näkeekin ihmisiä nykyään paljon, käy keikoilla ja sellasta. Oon koittanut sanoa sille ja aina muistutankin siitä että mulle voi puhua ihan koska vaan ihan mistä vaan, en tiedä mitä muuta voisin tehdä.

Sitten tuli puhe taas tästä ihmissuhdejutusta. Kerjäsin vaan lisää "kerro miks tuntuu siltä?", "miks?", "tee näin ja näin ja näin" vaikka tiesin että mulle tulee mielettömän paha olla. En osaa olla kuuntelematta, auttamatta ja välittämättä. Puhuttiin ja puitiin tota sen ihmissuhdejuttua, miten Riisi ei kehtaa sanoa sille pojalle että haluaa olla pelkkä ystävä vaikka pitääkin sitä kivana. Tuli ihan sellanen olo että niin, mitä oikeen on tapahtunut? Eihän se mulle kuulu, mutta tuntuu pahalle. Riisi panikoi myös sitä että miten voisi sanoa sen, tekstiviestillä ei kuulemma uskalla koska siihen voi vastata heti.

Tuntui todella pahalle, vähään aikaan ei ole tehnyt mieli tupakkaa tai alkoholia mutta nyt teki (koska nehän ovat ratkaisu pahaan oloon). Suututti hieman ja totesin aika tylysti ja tyhmästi että kerran kihlatun voi jättää tekstiviestillä niin ei pitäisi olla kovin hankala kertoa tuollaistakaan asiaa tekstiviestillä.

Vaikka koitan uskotella teille ja ittelleni että olisin päässyt Riisistä yli, niin asia ei kyllä selvästikkään ole niin.

Viimeinen kriisi

...ei kyllä varmastikkaan elämäni viimeinen kriisi, vaan viimeinen säännöllinen käynti kriisipisteellä. Noin kuukauden päästä on kuitenkin vielä kontrollikäynti ja tarvittaessa voin ottaa yhteyttä mun työntekijään jos tulee sellainen olo että pitää päästä puhumaan.

Syy siihen miksi säännölliset käynnit kriisipisteellä loppuu, on yksinkertaisesti se että olen käynyt siellä jo aika pirun monta kertaa sekä oloni on helpottanut huomattavasti. Parempikin se voisi kyllä olla.

Kuitenkin kun olen päässyt nyt yli meidän erosta (melkein), elämä ei ole tuntunut enää niin kamalalta. Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta tajusin viimeksi kriisipisteellä sen kuinka paljon Riisin sairaus oikeasti vaikutti muhun ja mun mielialaan. Miten se veti mua mukanaan alas ja hajotti meitä kumpaakin. En mä edes tajunnut sitä silloin, olin vaan kokoajan että mä en lähde mukaan ton sairauden leikkeihin mutta oikeasti lähdin ainakin vähän. Se että Riisi oli sairas, sai mut väsymään elämään, tosin ehkä myös sen takia että koin niin vahvasti tehtäväkseni tukea ja auttaa Riisiä.

Pienesti mua raastaa se miten Riisillä näyttää elämä jatkuneen ja hmmm, parantuneen(?) eron jälkeen. Koulussa se ei kyllä käy enää nykyisin kuin harvoin, mutta se on löytänyt paljon uusia ystäviä, käy usein keikoilla ja näkee ystäviään. Tuntuu kuin mä olisin ollut aiemmin se este kaikkeen siihen mitä se haluaa tehdä tai keihin se haluaa pitää yhteyttä. Mun elämä taas on tylsän kuollutta ja sen täyttää lähinnä koulu sekä työt.

Koulusta puheen ollen, sain opintojani aika kivasti kasaan kun meillä on koulussa nykyään verkkokursseja joille voi ilmoittautua kuka vain mukaan. Saan tehtyä monta suorittamatonta kurssia verkkokurssina, joten ne ei paina harteilla niin paljoa. Ammatillisissakin opinnoissa olen päässyt tekemään melkein samaa hommaa mitä tein työssäoppimassa, eli kaikkia kivoja juttuja. Koulu maistuu paremmalle kuin muistinkaan ja nyt näyttää siltä että valmistun ajallaan.

Muutenhan se ruoka ei ehkä maistu niin hyvin. Tai no, maistuu. Ei. Kyllä. Ei. Kyllä. En ole oikeasti varma pitäiskö jotain viimeaikaisia juttuja tai ajatuksia pitää merkkeinä siitä että saatan olla sairastumassa, vai onko se vaan jotain normaalia käytöstä ja satunko pitämään tietynlaisista asioista? Ja jos sairastun, niin miten huomaan sen tai miten voin tapella sitä vastaan? Vaikka tiedänkin periaatteessa miten pystyn tunnistamaan sairastumisen ja taistella vastaan, antaako mun mieli tehdä sen?
En tiedä, tarkkaillaan tilannetta.

Pakko muuten sanoa että Möröstä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun muutettiin tänne ja se suuttui. Äiti kyllä ramppaa sen luona, mutta hyvä vaan niinpäin. Ei tartte kattoa sen vittumaista naamaa, tai kuunnella sitä tympäisevää ääntä.

Niin, täytin muuten 19.

Tuskailin vaatekaupassa pitkään kun en löytänyt kivoja tai sopivia housuja, kävin kyllä sovittamassa monia kivan näköisiä mutta mitkään ei ollut sellaisia kuin olisin halunnut. Sitten menin naistenosastolle, löysin kahdet kivat housut ja sovitin niitä.

Ne oli juuri sellaiset kuin halusin. Kaupasta lähtiessä aloin miettiä miksi näin, että naistenosastolta löytyi haluamani housut vaikka ne oli saman väriset kuin miestenosastolla, samaa kangasta ja suhteellisen samanlaista mallia. Tajusin että miesten housut ei olleet tiukat mutta naisten olivat.

En tiedä onko kyse vaan siitä etä pidän tiukoista housuista vai siitä että haluaa näyttää laihalle, katselin kyllä hetken sovitukopissa itseäni ja mietin miten hyvälle mun suhteellisen laihat jalat näyttääkään.

Kävin eilen elokuvissa Riisin kanssa. Elokuva oli samalla niin huono mutta hyvä, tai ehkä se huonous teki siitä niin hyvän Jokatapauksessa, elokuvan jälkeen jäätiin vielä hetkeksi olemaan ja näin kuinka Riisiä ahdisti jokin asia. Sanoin sille että se voi puhua mulle ihan mistä vaan ja kertoa mitä vaan, jos sen olo paranee siitä. Itkua ja lisää itkua. Lopulta Riisi uskoi mua ja kertoi vähän ympäripyöreästi miten se on puolivahingossa tahtomattaan sotkeutunut johonkin ihmissuhdejuttuun.

Kuuntelin ja koitin lohduttaa, viimeiseen asti pidin naaman peruslukemilla vaikka tuntui vähän pahalle. Kun lähdin kotiin, kävin kioskin kautta ostamassa tupakkaa ja poltin pari putkeen. Ahdisti. Toisaalta, itseppähän sitä kerjäsin kun sanoin että kaikesta voi puhua. Ja nyt Riisi kuitenkin lukee tätä ja ajattelee että aiheutti mulle taas pahan mielen, mutta kun niin ei ole! Mulle tulee paha mieli jos näen tai aistin että sitä ahdistaa joku asia. En tiedä miten saisin sen Riisin päähän, mutta olkoot vaikka raskaana jollekulle ja ahdistunut siitä - ei se mua satu että se on raskaana, vaan se että sitä ahdistaa. Haluan että sillä on hyvä olla.

Työssäoppiminen loppui perjantaina. Ohjaaja antoi arvosanaksi parhaan mahdollisen vaikka luulin olleeni huonoin mahdollinen tyyppi ikinä, mutta ehkä sitten osaan kuitenkin jotain. Vielä puoli vuotta koulua, toivottavasti, kursseja on niin paljon aiemmilta vuosilta suorittamatta että saa rutistaa aika paljon saadakseen kaikki kurssit ja opinnäytetyön kasaan kevään aikana. Varsinkin kun on muutama osa asiakas joiden työt on kesken, ja sitten vielä geneeristä työtä eräässä firmassa. Työssäoppimispaikastakin saatetaan soittaa ja kutsua tekemään töitä, onneksi niillä töillä pystyy hyväksilukemaan kursseja koulussa.

Oon miettinyt koko päivän millä sanoilla alottaisin tän kirjotuksen, mutta mä en vaan tiedä.

En mä oikeesti ole päässyt yli meidän erosta. Mitenköhän tän selittäis... Teen ihan mielettömiä määriä töitä. Töiden jälkeen tulen kotiin ja teen vähän lisää töitä. Riisi oli ennen se vastavoima töille. Mulla ei pahemmin ole kavereita, vaan tuttuja. Se ero näissä on se että kavereita näkee ja tekee niiden kanssa asioita, tutut vaan tuntee ja niitä näkee satunnaisesti. En saa vastavoimaa töille kavereista. Jos asian haluaa sanoa karusti niin mun elämässä ei ole juurikaan sisältöä.

Kaipaan Riisiä koska sen kanssa oli hyvä viettää aikaa, nyt en vietä aikaa oikein kenenkään kanssa. Ikävöin sitä että pystyi puhumaan ihan kaikesta, nyt mulla ei ole ketään kelle kertoa päässä pyöriviä synkkiä ajatuksia.

Viimeviikolla töissä ollessani lähetin muutaman kerran Riisille pitkän tekstiviestin miten paha on olla. Kerran soitin mutta en osannut sanoa mitään. Tuntuu että ei vaan ole oikeutta, että se ei ehkä edes halua kuulla kun vaan valitan ja itken pahaa oloa. Mutta ei mulla ole ketään muuta kelle lähettää tekstiviesti tai soittaa jos tulee paha olo.

Aiemmin päivällä oli hyvä olla ja en osannut puhua kriisipisteelläkään viimeviikolla ahdistaneista asioista koska olin niin hyvällä tuulella. Nyt kuitenkin ahdistaa ihan mahdottoasti.

Sekavaa.