perjantai 8. maaliskuuta 2013

Piti tulla jo viime viikonloppuna kertomaan vähän kuulumisia, ja ilmoittamaan että olen vielä hengissä. On kuitenkin ollut niin uskomaton kiire että en vain ole kerinnyt ja pystynyt.

Vaikka työt ja koulu painaa armottomasti päälle, voisin väittää että mulla on niin paljon parempi olo kuin vielä puoli vuotta sitten. Viimeinen käynti eli ns. kontrolli oli kriisipisteellä jokunen viikko sitten, ja mulla ei ollut huolia tai murheita mistä puhua. Lähdin haikein mielin, mutta iloisena pois.

Okei okei, sen verran pitää myöntää että koulussa olen käynyt toooodella laiskasti mutta se ei paljoa haittaa. Teen vain opinnäytetyötä mitä voin tehdä kotona, ja projektia koululle mitä voin myös tehdä kotona tai koulussa silloin kun huvittaa. En siis ole varsinaisesti sidottu mihinkään lukujärjestykseen, kunhan asiat tulee hoidettua. Verkkokursseja joille ilmottauduin että saisin puuttuvia opintopisteitä kasaan, olen tehnyt myös todella laiskasti. Toisaalta, olin koko viimeviikonlopun yksin mökillä tekemässä vain niitä kursseja ja tänäviikonloppuna jatkuu. Silti jää vielä monta kurssia suoritettavaksi viimeiseen jaksoon, mutta ehkä tämä tästä.

Haluan vain sanoa teille jotka ette käy koulujanne kunnolla; käykää siellä koulussa. Kaivatte viimeiseen opintovuoteenne syvää ja paskaista kuoppaa muuten. Ei ole kivaa ei.

Ei mulla kai muuta sanottavaa nyt oikeen ole. Ainiin paitsi että kävin työhaastattelussa ehkä maailman siisteimpään paikkaan, ja vaikka onkin epätodennäköistä että pääsisin sinne töihin niin meinaan kuolla jännitykseen.

Olette ihania kaikki, toivottavasti teillä menee myös hyvin <3

5 kommenttia:

  1. Sinne kouluun on vaikea raahautua jos mieli on maassa eikä se asia kiinnosta sinänsä. Toisaalta, jos sen koulunsa käy hyvin niin siitä on kyllä etua tulevaisuudessa.

    Nimimerkillä : Masennus & koulunkäynti ei ole maailman paras yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mnjoo, tiedän myös itse tuon kokemuksesta. Itseasiassa en ole käynyt kertaakaan tän kirjotuksen jälkeen koulussa...

      Poista
  2. Oma asenteeni on elämässä, että papereissa lukee sentäin jotain positiivista, omistaa jonkun tutkinnon ja saa töitä ja omaa rahaa tilille. Masennukseen saa tukea ( myös hemmetin helposti rahallista sellaista, ja paljon). Itse sitä saan vaikka oma asenteeni koulunkäyntiinkin on muuttunut todella positiiviseen suuntaan.

    Kiva kuitenkin että hankit niitä pisteitä ja teet töitä, niin paljon kun sinulta vaaditaankin. Kaikille meille on tulevaisuus jos me itse sitä tahdotaan. Kukaan muu ei siinä meitä voi auttaa.

    Jatkoja, ja kiitos postauksesta. n---n

    VastaaPoista
  3. mukava kuulla susta :) toivottavasti saat sen koulun hoidettua pois alta, ja pääset täyspäiväiseen työelämään? :) Ootko Riisistä kuullut mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no en saanut sitä työpaikkaa ja koulukin menee päin persettä taas :I Riisiä oon nähny kyllä joo välillä ja ollaan juteltu, on tosi mukavaa kun ollaan ihan väleissä.

      Riisi meinas saada kämpän mut sit jotain kämmäilyä ja ei saanutkaan ja niin.

      Poista

Jos tunnistat mut tai jonkun näistä teksteistä: olet tervetullut kommentoija, mutta pidä tunnistus omana tietonasi.