Ryhmänohaaja soitti, en uskaltanu vastata. Sitten kuitenkin keräsin itteni koska joskus mun on sinne otettava yhteyttä ja selvitettävä opiskelut. Soitin siis takaisin ja sovittiin huomenna palaveri ryhmänohjaajan ja opon kanssa.
Nyt vaan pitää tsempata ittensä aamulla ylös.
Nyt ei kyse alkaa olemaan jo siitä että olet itse masentunut. Ymmärrätkö? Nyt sä tarttet itelles sen oman Laihanpojan joka pitää siitä huolta. Sun pitää yrittää olla se itsellesi. Nyt sä hakeudut hoitoon. Sä olet rakas niin monille ihmisille. Ja mä tiedän että se olet sellainen ihminen joka varmasti saa apua terapiasta.
VastaaPoistaYmmärrän että koulu ahdistaa, mutta anna sen olla. Masenus ja ahdistus on sellaisia että ne kasvaa kasvaa ja kasvaa.
Anteeksi paasaus. Mutta mä välitän susta, niin kuin monet muutkin ja haluan sen OIKEAN Laihanpojan takaisin.
<3 Ziggy Stardust
http://www.hel.fi/hki/Terke/fi/Terveyspalvelut/Mielenterveyspalvelut
En suostu uskomaan että oon masentunut, en ainakaan vielä. Kyllä tää tästä ja asiat on alkanu taas sujumaan verrattuna siihen mitä ne oli muutama viikko sitten.
PoistaSe on kyllä ihan totta että kaipaisin sen oman laihanpojan joka pitäis musta huolta, mutta musta tuntuu myös siltä että en ehkä ihan uskalla paljastaa tätä oloa niille ihmisille joiden kanssa on säädön siemeniä. Saa nähdä mihin ne johtaa ja silleen, kirjoittelen loppuviikosta tarkemmin.
Ei mitään anteeksipyytelyä paasauksesta (mitä toi kommentti ei ollut), ehkä se on ihan oikein koittaa takoa mun päähän jotain. Ja et arvakkaan miten paljon mäkin haluaisin sen oikean Laihanpojan takaisin.
Kiitos kommentista ja oikein ihanaa alkanutta kevättä! <3
*Nyt kyse alkaa olemaan
VastaaPoistaKorjaus ylempään
z.s
sulle olis haaste mun blogissa! :)
VastaaPoistaKiitos :3 Vastailen seuraavassa kirjoituksessa, varmaan huomenna tai perjantaina.
PoistaTiiäkkö, löysin tän blogin äsken ja luin muutamat tekstit, ja tunnistin itseni. Kaksi vuotta sitten kävin lukiota ja asuin omassa pienessä yksiössäni. En muista mitä minulle tapahtui, mutta en uskaltanut mennä enää kouluun. Ensin olin poissa yhden päivän, sitten viikon, ja lopulta huomasin että olin maannut kotonani kolme kuukautta yksin ja tekemättä mitään. Kävin suihkussa ehkä kerran viikossa (jos jaksoin) ja aloin olemaan itsetuhoinen. Hyvä että jaksoin edes syödä, tai käydä kaupassa.
VastaaPoistaSitten romahdin yhtenä päivänä keskellä yötä ihan täysin ja soitin isälleni etten jaksa enää elää. Hän vei mut saman tien lääkärille ja päivystykseen ja mulla diagnosoitiin vakava masennus. En vieläkään uskalla soittaa ns. "virallisia" puheluita, tai hoitaa muutenkaan omia asioitani, ja se pistää vituttamaan, täytänhän tänä vuonna 20.
Mutta, niin mun pointti oli varmaan että et ole yksin kärsimässä noista ongelmista, meitä on monta. Ja sun blogi on mielettömän hyvä. Jaksamisia sinne, mutta jos sua alkaa vielä ahdistaa niin mee lääkäriin hakemaan apua, lupaathan?
Voi ei ihan kamala tarina, en todellakaan tiedä mitä sanoa. Mä en koskaan pystyis soittamaan vanhemmilleni ja sanomaan noin, en vaan uskaltais. Oot ollu ihailtavan rohkea kun oot soittanut isälles.
PoistaEi tää nyt niin hyvä ole mut kiitos :3 Kiitos myös kun kerroit tarinas, jaksamista myös sulle <3 Ja ummm... lupaan, ainakin nyt jos kesällä koska en halua et tää kesä menee pieleen.
:3
Poista