maanantai 6. toukokuuta 2013

Lupasin Anonyymille vähän aikaa sitten että kirjottaisin jotain kuulumisia mutta en saanut aikaiseksi, en taas tiedä mitä kirjottaisin vaikka päässä liikkuu asioita.

Oon ollut ihan äärettömän saamaton koulun kanssa. Mennyt taas kolme, vai neljä viikkoa kun oon saanut aikaiseksi käydä koulussa ehkä kaksi kertaa. En ees uskalla muistella kauanko siitä on kun ryhmänohjaaja laittoi sähköpostia että tule käymään koululla ja katotaan asiat niin että valmistuisit nyt keväällä. Mulla on niin paljon suorittamattomia kursseja ja kaikkea että en varmasti onnistu enää valmistumaan keväällä.

Näin Ruista eilen ja se uhkas soittaa seuraavana aamuna sillon kun mun pitäis herätä että menisin kouluun. No se toteutti uhkauksensa ja heräs aamulla ihan sen takia että soitti mulle mut silti olin niin huono että en onnistunut mennä kouluun. Vuorokausirytmi on sekasin, viimeaikoina oon mennyt nukkumaan aamuyöstä ja herännyt puoliltapäivin.

Tuntuu että en vaan saa mitään aikaseksi ja tuntuu siltä että en uskalla enää mennä kouluun kun oon ollut niin kauan pois.

Jotenkin oon onnistunut myös saamaan kymmenen vuotta mua vanhemman miehen kiinnostumaan musta ja itseasiassa käytiinkin baarissa tossa. Mut ajatuskin suhteesta 10v itseänsä vanhemman kanssa tuntuu ällöttävältä, en silti vaan osaa sanoa sitä tälle ihmiselle koska en halua olla tyly, ilkeä ja kamala.

Vapun jälkeisenä torstaina heräsin aamulla sellaseen aikaan että olisin voinut lähteä kouluun, mutta en vaan saanut noustua sängystä. Itkin siinä hetken tai vähän pidemmänkin ja lupasin jo ittelleni että tänään meen kriisipisteen päivystykseen koska ei tästä muuten tule mitään. Ennenkuin aloin lähteä mihinkään niin katoin kriisipisteen sivuja ja huomasin että se ei ole auki, se siitä siis.

Sellasta. Mitään muuta ei oikeen tuu nyt mieleeni, kysykää jos joku on epäselvää tai kiinnostaa tietää tai jotain jos joku muu kuin Anonyymi tätä lueskelee.

Huomenna haluan todella oikeasti mennä kouluun (tätä oon hokenut jo lukemattomana iltana itselleni).


4 kommenttia:

  1. Voi ei :( Tiedätkö musta tuntuu pahalta ku et saa kerättyä itteäs! En haluu olla tyly, mut sä ite vaan häviit siinä ku et mee kouluun :( Ei niitten opettajien elämä sinänsä muutu, ei ne siit oo vihasia jos meet :( Sulla on oikeus mennä sinne ja c'moon, vähän opiskelua ja sä valmistuisit! Ei se oo niin vaikee juttu, eihän? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo tyly, tiedän sen että se oon vaan minä joka tässä häviää. Ei sen luulis joo olevan vaikee juttu mut mä oon jotenki onnistunu saamaan siitä kauheen vaikeen jutun nyt.

      Poista
    2. :( onneks yritit edes korjata asiaa! :)

      Poista
    3. Sovin itseasiassa tänään ryhmänohjaajan kanssa huomiseksi palaverin mihin tulee myös opo paikalle. Kuraattorikin soitti opon hätistelemänä ja sielläkin käymään tässä tulevaisuudessa, kuulemma oon ollu kuukauden taas pois...

      Poista

Jos tunnistat mut tai jonkun näistä teksteistä: olet tervetullut kommentoija, mutta pidä tunnistus omana tietonasi.