Viimeinen kriisi

...ei kyllä varmastikkaan elämäni viimeinen kriisi, vaan viimeinen säännöllinen käynti kriisipisteellä. Noin kuukauden päästä on kuitenkin vielä kontrollikäynti ja tarvittaessa voin ottaa yhteyttä mun työntekijään jos tulee sellainen olo että pitää päästä puhumaan.

Syy siihen miksi säännölliset käynnit kriisipisteellä loppuu, on yksinkertaisesti se että olen käynyt siellä jo aika pirun monta kertaa sekä oloni on helpottanut huomattavasti. Parempikin se voisi kyllä olla.

Kuitenkin kun olen päässyt nyt yli meidän erosta (melkein), elämä ei ole tuntunut enää niin kamalalta. Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta tajusin viimeksi kriisipisteellä sen kuinka paljon Riisin sairaus oikeasti vaikutti muhun ja mun mielialaan. Miten se veti mua mukanaan alas ja hajotti meitä kumpaakin. En mä edes tajunnut sitä silloin, olin vaan kokoajan että mä en lähde mukaan ton sairauden leikkeihin mutta oikeasti lähdin ainakin vähän. Se että Riisi oli sairas, sai mut väsymään elämään, tosin ehkä myös sen takia että koin niin vahvasti tehtäväkseni tukea ja auttaa Riisiä.

Pienesti mua raastaa se miten Riisillä näyttää elämä jatkuneen ja hmmm, parantuneen(?) eron jälkeen. Koulussa se ei kyllä käy enää nykyisin kuin harvoin, mutta se on löytänyt paljon uusia ystäviä, käy usein keikoilla ja näkee ystäviään. Tuntuu kuin mä olisin ollut aiemmin se este kaikkeen siihen mitä se haluaa tehdä tai keihin se haluaa pitää yhteyttä. Mun elämä taas on tylsän kuollutta ja sen täyttää lähinnä koulu sekä työt.

Koulusta puheen ollen, sain opintojani aika kivasti kasaan kun meillä on koulussa nykyään verkkokursseja joille voi ilmoittautua kuka vain mukaan. Saan tehtyä monta suorittamatonta kurssia verkkokurssina, joten ne ei paina harteilla niin paljoa. Ammatillisissakin opinnoissa olen päässyt tekemään melkein samaa hommaa mitä tein työssäoppimassa, eli kaikkia kivoja juttuja. Koulu maistuu paremmalle kuin muistinkaan ja nyt näyttää siltä että valmistun ajallaan.

Muutenhan se ruoka ei ehkä maistu niin hyvin. Tai no, maistuu. Ei. Kyllä. Ei. Kyllä. En ole oikeasti varma pitäiskö jotain viimeaikaisia juttuja tai ajatuksia pitää merkkeinä siitä että saatan olla sairastumassa, vai onko se vaan jotain normaalia käytöstä ja satunko pitämään tietynlaisista asioista? Ja jos sairastun, niin miten huomaan sen tai miten voin tapella sitä vastaan? Vaikka tiedänkin periaatteessa miten pystyn tunnistamaan sairastumisen ja taistella vastaan, antaako mun mieli tehdä sen?
En tiedä, tarkkaillaan tilannetta.

Pakko muuten sanoa että Möröstä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun muutettiin tänne ja se suuttui. Äiti kyllä ramppaa sen luona, mutta hyvä vaan niinpäin. Ei tartte kattoa sen vittumaista naamaa, tai kuunnella sitä tympäisevää ääntä.

Niin, täytin muuten 19.