Miltä tuntuu kuulla...

... että sulle ei ole uskallettu sanoa jotain?
... että sun kommenttia jostain asiasta pelätään?
... se että sun reaktiota ja kommenttia pelätään, etkä siksi saa tietää asioista?

No ei vittu hyvälle, mut olenko mä oikeesti niin kamala että mun reaktiota ja kommenttia pitää pelätä?

Avautuminen seksistä ja hellimisestä

Plörgh, tulin ulostamaan taas itseäni tänne. Edelliseen kirjoitukseen ei mahtunut tätä mut siis mitä v*ttua, mun tekee melkeen päivittäin mieli seksiä?!

Joo, ei se kai nyt niin poikkeuksellista ehkä kai ole(?) mutta hassua. Eikä tilannetta helpota yhtään se että kihlattu on ihan eri mieltä. Sen tekee kai aika harvoin mieli seksiä, tai ei se ainakaan kovin ilmaise sitä että tekisi mieli. Joskus kihlattu on kyllä puhunut olevansa aseksuaali, itseasiassa juuri eilen mutta sitten toisaalta tänään... ...no, meillä ollut seksiä mutta ei se kyllä niin kovin aseksuaalilta vaikuta. Tiedä sitten häntä. Jokatapauksessa halusin vaan tulla tänne sanomaan että panettaa usein, ja harvemmin saan. Ehkä se liittyy siihen että kihlatun itsetunto on ilmeisen alamaissa, tai sitten se johtuu siitä että se on väsynyt, tai yksinkertaisesti siitä että kihlattu on tosiaankin aseksuaali. En tiedä, en tiedä edes sitä miksi tulin avautumaan asiasta tänne koska en kyllä yleensä vuodattaisi tälläisiä asioita julkisesti.

Tuntuu kyllä vähän myös että sellainen ihan normaali fyysinen kosketus, hyväily ja helliminen kihlatun puolelta on vähentynyt. Usein iltaisin nukkumaan mennessä mä olen se joka vähän hellii tai silittelee päätä. Harvemmin mun päätä silitellään tai muuten hellitään, kättä kyllä pidetään esimerkiksi kyljen päällä tai halataan takaapäin jos olen kyljelläni. Kaikki fyysinen kosketus ja vieressä oleminen on kyllä mukavaa, en sitä sano, mutta joskus kaipaisi että hellitään ihan odottamatta ja ilman että on itse hellinyt. Mutta voiko hyväilyn ja hellimisen puute johtua jotenkin myös itsestäni?
Tottakai voi, mutta miten?, sitä en kyllä varmaan osaa sanoa.

Nyt menen ja kömyän tuonne kihlatun viereen sänkyyn, nukkumaan.

Kaksi syytä miksi kaduttaa

Viimeisimmästä kirjoituksesta on vähän liian pitkä aika, ensimmäinen syy miksi kaduttaa. Se miksi en ole kirjoitellut on se että huitelin koko kesän kiireisenä töissä, ja se että tyttöystävän (ex-)paraskaveri löysi tämän bogin ja murehdin että jatkanko kirjoittamista vai enkö. No nyt jatkan, mähän en ole tehnyt mitään väärää (enhän?) niin miksi pakenisin ja jättäisin kirjottamisen?

Kesä meni juu aika haipakkaan töissä enkä kerinnyt tehdäkään paljoa muuta kuin olla töissä. Käytiin kyllä tyttöystävän kanssa pyörähtämässä lahdessa ja sellaista, siitä kirjottelinkin jo aiemmin.

Kesällä alettiin puhua enemmän ja vakavissaan kihloihin menemisestä, sekä muuttamisesta yhteen kunhan tyttöystävä saa opiskelupaikan ja sen jälkeen vielä sossu saa järjestettyä asunnon. Mietittiin että muutettaisiin sille paikkakunnalle mihin tyttöstävä toivoi pääsevänsä kouluun, matkaa sinne on nykyisestä kotikunnasta suurinpiirtein puoli tuntia. Päätettiin mennä kihloihin. Kihlattu puhui että kun päästään muuttamaan niin jos se on kaksio niin toisesta huoneesta tulisi hänen "taidehuone", eli valtakunta mihin mulla ei olisi mitään asiaa. Joo kiitos, tämä ajatus kuulostaa reilulta.

Vielä viikko ennen koulujen alkua olin reissussa ympäri suomea tekemässä kaikenlaista, tuona aikana kihlattu sai kuulla että pääsi toivomaansa kouluun. Mikä on oikeasti ihan mahtavaa ja olen iloinen siitä. Asunto ei kuitenkaan alkanut järjestyä ihan heti, siihen liittyen on ensimmäinen tapaaminen vasta muutaman viikon kuluttua. Mutta sinä päivänä kun tulin reissusta takaisin ja menin tavaroineni suoraan kihlatun nykyiseen asuinpaikkaan, päätin että raivaan sieltä kaapin itselleni ja omille tavaroilleni koska siellä mä olen kesällä kaiken vapaan aikani viettänyt ja tulen luultavasti jatkossakin viettämään.

No koulut alkoi ja koulua on nyt ollut kaksi viikkoa. Nyt kahden viikon aikana kihlattu on ollut tosi äkäinen, suuttunut mielettömän helposti ja ollut väsynyt melkeinpä kokoajan. Illalla se ottaa lääkkeet ja menee nukkumaan mitään sanomatta. HUHUUUUU, minäkin olen täällä, entäs minä?! Näiden kahden viikon aikana on tuntunut kovin siltä että mua ei ole olemassa, ja sillä ei ole väliä mitä teen ja miten koitan tehdä kihlatun olosta paremman. Tuntuu etten saa takaisin edes osaa siitä mitä koitan antaa. Näiden kahden viikon aikana mä olen tiskannut muistakseni joka kerta kun meillä on ollut tiskiä, ja kihlattu on tasan kerran tarjoutunut tiskaamaan altaassa olevat tiskit joskus. Mä olen pyykännyt, siivonnut ja laittanut ruokaa. Kihlattu auttoi toisella kerralla pyykkäämisessä, siivosi kerran ja laittoi ruokaa sinä päivänä kun tulin kotiin reissusta.

Tänään riideltiin ja annoin kaiken patoutuneen tulvahtaa kerralla, toinen syy miksi kaduttaa. Purin sitä kuinka tuntuu ettei mua ole olemassakaan ja kaikkea muuta. Kihlattu kertoi että syömishäiriö on painanut mielessä aika paljonkin taas viimeaikoina, ja puhui vähän muutenin yleisesti olosta mutta ei siitä ihmisestä paljoa kyllä irronnut. No, riita tai miksikä sitä nyt pitäisikään kutsua, loppui siihen kun kihlattu sanoi että otti unilääkkeen vähän aikaa sitten ja nyt väsyttää niin paljon että hän menee nukkumaan.

Kun kihlattu oli mennyt nukkumaan aloin lukea tuohtuneena syömishäiriötä sairastavien blogeja joita seuraan, ja päädyin yhden blogin seuraajalistan kautta vahingossa kihlatun blogiin (jonka olemassaolosta en tiennyt. Kihlattu tietää mun blogin ja taitaa lukeakin tätä niin eikös nyt olla tasoissa sitten?). Blogista saan lukea että kihlattu ei halua apua syömishäiriönsä kanssa, hän haluaa vain puhua jollekkin mutta ei ole valmis luopumaan syömishäiriöstään. Kihlattu menee koulun vessaan tekemään vatsalihasliikkeitä, syö siellä pääosin salaattia ja on tilannut matkavaa'an koska ei ilmeisesti uskalla mennä silmieni edessä vaa'alle. Kihlattu on peitellyt sitä että syömishäiriö painaa taas sen mieltä pahemmin, kun oon vähän koittanut kysyä että miten sen asian kanssa menee niin on tullut vaan lyhyitä vastauksia ja "ihan hyvin". No ei ilmeisesti mene ihan hyvin, mä haluan tietää vain siksi että olen huolissani, en kyylätäkseni ja ollakseni ilkeä.

Kuulemma pistän kaiken pahan olon syömishäiriön piikkiin, ja sen piikkiin että kihlattu syö liian vähän. Faktahan on se että jos ihminen ei saa ravintoa tarpeeksi, alkaa väsyttää ja tulee ärtyisäksi. Mutta ei silti kaikkea pahaa oloa ja muuta voi laittaa yömishäiriön piikkiin. Vai laitankohan sittenkin kaiken pahan olon ja muun syömishäiriön piikkiin? En tiedä, mun ajatukset sen suhteen ei ole kovin selvät.

Nyt jälkeenpäin ei tunnu hyvälle kun riideltiin, mutta ei varmaan tunnu jatkossakaan hyvälle jos on edelleen olo ettei mua ole olemassa. En tiedä mitä mä tekisin koska en vaan voi loputtomiin jaksaa sitä oloa, mutta toisaalta rakastan kihlattuani ihan mielettömästi.

Oho ja hupsista, taas luulin aluksi etten saa kirjoitettua mitään mutta... Ja yksi asia jäi vielä kirjoittamatta mutta siitä lisää myöhemmin. Ja niin, siskon sossujuttu päättyi ihan onnellisesti. Toinen oho, mistä tänne on tulvhtanut 12 seuraajaa O.O?

Ongelmissa

Tyttöystävän (entinen(?)) paras ystävä ja munkin ystävä on löytänyt tän blogin, enkä tiedä mitä tekisin asialle? Lopetanko tän blogin pitämisen ja siirryn jonnekkin muualle, lopetanko kirjottamisen vai sulkeudunko salasanan taakse?

Reissussa

Miten se yllätys meni?

No ihan kivasti kai, tyttöystävä piti siitä (kai, toivottavasti) ainakin semisti vaikka ei se mennytkään ihan putkeen koska olin tyhmä ja huono. Mut voi kyllä mua jännitti niin paljon että onnistuuko se yllätys ja pitääkö tyttöystäväni siitä koska nyt on kait alkanut varmaan se "huono kausi" taas. Menee nyt niin asiasta kukkaruukkuun koska mun ajatukset ei toimi ollenkaan. Puhuin eilen tyttöystävän kanssa, se oli syönyt kaksi kulhollista muroa ja oksentanut ne. Ouch, iski sydämmeen ja luihin mut totesin ettei se mitään vaan hyvä että pysty myöntämään ja sanoi ilman et kysyin. Ja oikeestikkin olin samaan aikaan tosi ilonen että tyttöystävä myönsi.

Sit voisin kertoa taas jotain viikonlopusta ja lomista. Olin tosissaan järjestäny yllätyksen, joka oli niin lame kuin omenahotelliyö lahdessa. Perjantaina mentiin ja sitten lauantaina lähdettiin, syötiin hyvin (yllättävää jeejeeee <3). Lauantaina ennenkuin lähdettiin niin käytiin vielä kiertelemässä kauppoja, pieniä kojuja kauppahallissa, torilla ja BR-leluissa. Ihan paras idea tuoli tuolla lelukaupassa, päätettiin ostaa lasten uima-allas ja pystyttää se kylpyhuoneeseen kunhan päästään kotiin. Tyttöystävällä olis ollu jonkun (syömishäiriötä sairastavien) foorumin iso miitti perjantaina, no koska piti päästä lähteen niin se jäi sitten menemättä. Samainen miitti olis jatkunut lauantaina mut lähdettiin lahdesta semimyöhään koska kierreltiin tosissaan kaupoissa, sitten kun päästiin helsinkiin niin akku loppu kummankin puhelimesta joten ei voinut soittaa kellekkään että missä miitti on. Olin aluksi jotenkin ilonen että tyttöystvä ei päässyt siihen miittiin koska en oikeen pidä siitä että se näkee muita sairastavia tolleen massoittain, ja muita ihmisiä se ei oikeen tunnukkaan jaksavan nähdä kuin sairastavia. Kuitenkin kierreltiin vähän kaupungilla josko löydettäisiin ne muta ei löydetty, tyttöystävä meni tositosi pahaks siitä ja sitten alko tuntua kyllä ittestäänkin tosi pahalle kun näki miten paha toisella oli olla. No, mentiin siten kotiin ja laitettiin uima-allas pystyyyn.

Sunnuntaina lähdettiinkin taas reissuun, kun oltiin oltu yksi yö kotona. Tyttöystävä, koira ja tyttöystävän äiti matkaseurana kohti ikaalisia missä oli pääsykoe yhteen kouluun mihin tyttöystävä on hakenut. Ei reissussa sen kummempaa, oli ihan kivaa vaikka kaikke ärsyttävyyttä olikin välillä matkassa. Oli muuten myös aika kuumottavaa nukkua vierekkäin samassa sängyssä, kun tyttöytävän äiti nukkui viereisessä sängyssä.

Sittten kotiin taas yhdeksi yöksi ja takaisin töihin. Samat pyykit mukana kuin mitä otin töistä kotiin tullessani, pesin sitten kuitenkin töissä.

Musta tuntuu että tyttöystävällä on taas alkanut se huono kausi, ja se ajattelee että sen pitäis olla yhtä laiha kun munkin. Pitäiskö mun koittaa lihottaa itteäni että tyttöystävästä ei tuntuis siltä? Pitäiskö alkaa koittaa varoa ihan kaikkia omaan painoon liittyiä lipsahduksia, kuten mitä tässä sanoin vahingossa reissussa paljonko suurinpiirtein painan? Äh oli sekavaa taas teksti mutta en osaa nyt kirjottaa miltä tuntuu, kaikkea pientä taas vaan vähän mikä tuntuu siltä että ihan sikaisoa ja paljon kaikkea. ehkä koitan kirjottaa joskus jotain paremmin.

Yllätyyyyyys!

No en mä jaksanutkaan kirjottaa "huomenna" tosta siskon sossujutusta, enkä itseasiassa nytkään jaksa. Ajattelin vain tulla kertomaan että viimeaikoina on ollut poikkeuksellisen hyvä oll, ehkä tähän osaltaan vaikuttaa se että ei olla puhuttu syömisistä paljoa sekä se että olen töissä enkä näinollen tiedä yhtään mitään miten syömiset menee. Töistäkin on löytynyt ainakin mahdollinen syömishäiriötä sairstava ja sitten yksi siitä parantunut, tämän parantuneen kanssa on todella mukava keskustella kun saa vähän lisää taas kuulla sairastaneen ajatuksia ja sitä miltä tuntuu.

Kun pääsen töistä tässä joskus kohtapuolin takaisin kaupunkiin niin oon ärjestäny yllätyksen tyttöystävälle, toivottavasti se pitää ja nauttii siitä. Taisiis tavotteena on saada se vaan tuntemaan olonsa kerranki kokonaan hyväks ja ihanaks, toivon että onnistun siinä edes tän kerran koska yleensä tuntuu siltä etten saa sitä tuntemaan oloaan hyväks ja ihanaks, vaikka varmaan saanki. Jokatapauksessa toivottavasti se pitää koska oon nähnyt jonninverran vaivaa yllätyksen eteen, toisaalta ei haittaa jos ei pidä - niin käy joskus.

Kaikki kaatuu päälle(?)

Voihan vitun vittu, en mä pysty sanomaan mitään muuta.

Mun pikkusiskosta on tehty nimetön ilmoitus lastensuojeluun ja huomenna sen sekä mutsin pitäis mennä tapaamiseen sossun kanssa. Että sellasta.... Tähän varmaan liittyy äitin ja sen vanhan miesystävän tositosi kireät välit ja sen sellaista, ehkä mä jaksan huomenna kirjottaa ja selittää enemmän.

Sittenkun soitin tyttöystävälle ja kerroin, nii sovittii et nähään keskustassa ja menen niille yöks. No, just kun pääsen keskustaan niin se soittaa että se puhu puhelimessa pitkään sen parhaan ystävän kanssa (joka siis laittoi aiemmin välit poikki) ja sen on ihan pakko mennä nyt, just nyt tapaamaan sitä. Huoh huoh ja huoh, oli se varmaan jotain isoa joo miks pitää nähä kun tyttöystävä soitti ihan itkusena. Silti ketuttaa että istun nyt yksin sitten keskustassa kun _mä_ olisin oikeasti kerrankin kaivannut apua ja tukea, saa nähdä mitä loppuillasta tulee että päädynkö mä kuuntelemaan tyttöystävän ja sen parhaan ystävän sotkuja vai saankohan mä myös huomiota ongemille ja tunteilleni. Kerrankin kun oikeasti tarttisin tukea, enkä millään jaksais siirtää omia asioita taka-alalle. Lähetin mun kriisityöntekijälle tekstiviestin että voitaisiinko siirtää tapaaminen tiistailta huomiselle, toivottavasti se onnistuis.

Just nyt tuntuu siltä että ihan vitun kaikki kaatuu päälle ja on perseellään. Ei mulla muuta, ihan tosikiva kirjotella tällänen pika-angstaus tänne.(not).