Ongelmissa

Tyttöystävän (entinen(?)) paras ystävä ja munkin ystävä on löytänyt tän blogin, enkä tiedä mitä tekisin asialle? Lopetanko tän blogin pitämisen ja siirryn jonnekkin muualle, lopetanko kirjottamisen vai sulkeudunko salasanan taakse?

Reissussa

Miten se yllätys meni?

No ihan kivasti kai, tyttöystävä piti siitä (kai, toivottavasti) ainakin semisti vaikka ei se mennytkään ihan putkeen koska olin tyhmä ja huono. Mut voi kyllä mua jännitti niin paljon että onnistuuko se yllätys ja pitääkö tyttöystäväni siitä koska nyt on kait alkanut varmaan se "huono kausi" taas. Menee nyt niin asiasta kukkaruukkuun koska mun ajatukset ei toimi ollenkaan. Puhuin eilen tyttöystävän kanssa, se oli syönyt kaksi kulhollista muroa ja oksentanut ne. Ouch, iski sydämmeen ja luihin mut totesin ettei se mitään vaan hyvä että pysty myöntämään ja sanoi ilman et kysyin. Ja oikeestikkin olin samaan aikaan tosi ilonen että tyttöystävä myönsi.

Sit voisin kertoa taas jotain viikonlopusta ja lomista. Olin tosissaan järjestäny yllätyksen, joka oli niin lame kuin omenahotelliyö lahdessa. Perjantaina mentiin ja sitten lauantaina lähdettiin, syötiin hyvin (yllättävää jeejeeee <3). Lauantaina ennenkuin lähdettiin niin käytiin vielä kiertelemässä kauppoja, pieniä kojuja kauppahallissa, torilla ja BR-leluissa. Ihan paras idea tuoli tuolla lelukaupassa, päätettiin ostaa lasten uima-allas ja pystyttää se kylpyhuoneeseen kunhan päästään kotiin. Tyttöystävällä olis ollu jonkun (syömishäiriötä sairastavien) foorumin iso miitti perjantaina, no koska piti päästä lähteen niin se jäi sitten menemättä. Samainen miitti olis jatkunut lauantaina mut lähdettiin lahdesta semimyöhään koska kierreltiin tosissaan kaupoissa, sitten kun päästiin helsinkiin niin akku loppu kummankin puhelimesta joten ei voinut soittaa kellekkään että missä miitti on. Olin aluksi jotenkin ilonen että tyttöystvä ei päässyt siihen miittiin koska en oikeen pidä siitä että se näkee muita sairastavia tolleen massoittain, ja muita ihmisiä se ei oikeen tunnukkaan jaksavan nähdä kuin sairastavia. Kuitenkin kierreltiin vähän kaupungilla josko löydettäisiin ne muta ei löydetty, tyttöystävä meni tositosi pahaks siitä ja sitten alko tuntua kyllä ittestäänkin tosi pahalle kun näki miten paha toisella oli olla. No, mentiin siten kotiin ja laitettiin uima-allas pystyyyn.

Sunnuntaina lähdettiinkin taas reissuun, kun oltiin oltu yksi yö kotona. Tyttöystävä, koira ja tyttöystävän äiti matkaseurana kohti ikaalisia missä oli pääsykoe yhteen kouluun mihin tyttöystävä on hakenut. Ei reissussa sen kummempaa, oli ihan kivaa vaikka kaikke ärsyttävyyttä olikin välillä matkassa. Oli muuten myös aika kuumottavaa nukkua vierekkäin samassa sängyssä, kun tyttöytävän äiti nukkui viereisessä sängyssä.

Sittten kotiin taas yhdeksi yöksi ja takaisin töihin. Samat pyykit mukana kuin mitä otin töistä kotiin tullessani, pesin sitten kuitenkin töissä.

Musta tuntuu että tyttöystävällä on taas alkanut se huono kausi, ja se ajattelee että sen pitäis olla yhtä laiha kun munkin. Pitäiskö mun koittaa lihottaa itteäni että tyttöystävästä ei tuntuis siltä? Pitäiskö alkaa koittaa varoa ihan kaikkia omaan painoon liittyiä lipsahduksia, kuten mitä tässä sanoin vahingossa reissussa paljonko suurinpiirtein painan? Äh oli sekavaa taas teksti mutta en osaa nyt kirjottaa miltä tuntuu, kaikkea pientä taas vaan vähän mikä tuntuu siltä että ihan sikaisoa ja paljon kaikkea. ehkä koitan kirjottaa joskus jotain paremmin.

Yllätyyyyyys!

No en mä jaksanutkaan kirjottaa "huomenna" tosta siskon sossujutusta, enkä itseasiassa nytkään jaksa. Ajattelin vain tulla kertomaan että viimeaikoina on ollut poikkeuksellisen hyvä oll, ehkä tähän osaltaan vaikuttaa se että ei olla puhuttu syömisistä paljoa sekä se että olen töissä enkä näinollen tiedä yhtään mitään miten syömiset menee. Töistäkin on löytynyt ainakin mahdollinen syömishäiriötä sairstava ja sitten yksi siitä parantunut, tämän parantuneen kanssa on todella mukava keskustella kun saa vähän lisää taas kuulla sairastaneen ajatuksia ja sitä miltä tuntuu.

Kun pääsen töistä tässä joskus kohtapuolin takaisin kaupunkiin niin oon ärjestäny yllätyksen tyttöystävälle, toivottavasti se pitää ja nauttii siitä. Taisiis tavotteena on saada se vaan tuntemaan olonsa kerranki kokonaan hyväks ja ihanaks, toivon että onnistun siinä edes tän kerran koska yleensä tuntuu siltä etten saa sitä tuntemaan oloaan hyväks ja ihanaks, vaikka varmaan saanki. Jokatapauksessa toivottavasti se pitää koska oon nähnyt jonninverran vaivaa yllätyksen eteen, toisaalta ei haittaa jos ei pidä - niin käy joskus.

Kaikki kaatuu päälle(?)

Voihan vitun vittu, en mä pysty sanomaan mitään muuta.

Mun pikkusiskosta on tehty nimetön ilmoitus lastensuojeluun ja huomenna sen sekä mutsin pitäis mennä tapaamiseen sossun kanssa. Että sellasta.... Tähän varmaan liittyy äitin ja sen vanhan miesystävän tositosi kireät välit ja sen sellaista, ehkä mä jaksan huomenna kirjottaa ja selittää enemmän.

Sittenkun soitin tyttöystävälle ja kerroin, nii sovittii et nähään keskustassa ja menen niille yöks. No, just kun pääsen keskustaan niin se soittaa että se puhu puhelimessa pitkään sen parhaan ystävän kanssa (joka siis laittoi aiemmin välit poikki) ja sen on ihan pakko mennä nyt, just nyt tapaamaan sitä. Huoh huoh ja huoh, oli se varmaan jotain isoa joo miks pitää nähä kun tyttöystävä soitti ihan itkusena. Silti ketuttaa että istun nyt yksin sitten keskustassa kun _mä_ olisin oikeasti kerrankin kaivannut apua ja tukea, saa nähdä mitä loppuillasta tulee että päädynkö mä kuuntelemaan tyttöystävän ja sen parhaan ystävän sotkuja vai saankohan mä myös huomiota ongemille ja tunteilleni. Kerrankin kun oikeasti tarttisin tukea, enkä millään jaksais siirtää omia asioita taka-alalle. Lähetin mun kriisityöntekijälle tekstiviestin että voitaisiinko siirtää tapaaminen tiistailta huomiselle, toivottavasti se onnistuis.

Just nyt tuntuu siltä että ihan vitun kaikki kaatuu päälle ja on perseellään. Ei mulla muuta, ihan tosikiva kirjotella tällänen pika-angstaus tänne.(not).

Ravitsemusterapeutti

Heipä hei taas rakkaat lukijat, hieman vain haluaisin avautua ravitsemusterapeutista jolla tyttöystäväni käy. Kunnallisille ravitsemusterapeuteille on pitkä jono, he ovat kiireisiä ja kesä täynnä joten tyttöystäväni kävi abouttiarallaa puolitoista kuukautta sitten ensimmäisen kerran vastaanotolla.

Ensimmäisellä käynnillä ravitsemusterapeutti oli sanonut "ei sun tilanne niin paha ole, olen nähnyt pahempiakin tapauksia" ja työntänyt ateriasuunnitelman kouraan saatesanoin "sun pitäis noudattaa tätä". Joo-o, kaikki syömishäiriötä sairastavat ja heidän läheiset tietää varmasti että ei ateriasuunnitelmaa ihan tuostavaan aleta noudatttamaan, varsinkin jos asuu yksin. Tuo ateriasuunnitelman antaminen, ilman varmuutta/varmisusta siitä että sitä tullaan edes jossain määrin noudattamaan, ja kommentti tyttöystäväni tilanteesta on melestäni erittäin epä-ammattimaista käytöstä. Ateriasuunnitelma lojui jo pari viikkoa käynnin jälkeen paperipinon alimpana.

Tällä viikolla, kun ensimmäisestä käynnistä olikulunut tosissaan noin puolitoista kuukautta oli tyttöystävälläni uusi käynti. Tästä käynnistä en tiedä oikein muuta kuin että sieltä oli saatu mukaan joitain nutdrinkejä vastaavia juomia ja "juo näitä jos tuntuu ettet muuten saa kaikkea tarvittavaa ravinnosta". Anteeksi mutta mitä *ittua!

Kuulstaa vaan siltä että ravitsemusterapeutti saattaa pahentaa asioita eikä suinkaan auttaa. Eikö nutdrinkit ole se ihan vihoviimeinen vaihtoehto ja mieluummin kannustetaan syömään oikeaa ravintoa, tai ainakin näin sen pitäisi mielestäni olla.

EDIT: Aha okei aijaa, seuraavaa käyntiä ravitsemusterapeutille ei ole mutta tyttöystävän olisi määrä soittaa jos jotain tapahtuu. Että kiva kiva ja kiitos avusta! Mutta ehkä tää onkin osotus siitä että asiat on muuttumassa tyttöystävän syömishäiriön kanssa parempaan suuntaan.

Jaksamisesta, salaisuuksista ja peittelystä

Tiedän että se rakastaa mua, ja mä rakastan sitä mutta miks silti on niin paha olla?

Tuli samanlainen olo kuin silloin kun löysin ekaa kertaa tyttöystävän blogin ja aloin tajuta että se on sairas. Mun koko keho on vaan pahaa oloa, sydämmeen sattuu ja tekis mieli vaan potkia jo valmiiksi kipeää jalkaa seinään lisää että se varmasti menis paskaksi.

Löysin siis tyttöystäväni toisen blogin, se on alottanut sen koska tietää/epäilee/jotain että saatan välillä vilkasta sen blogia eikä halua että pahoitan mieleni. Kaunis ajatus mutta ei. Pahoitan mieleni, ja tuntuu pahalle koska mut on jätetty kokonaan ulkopuolelle. Mua pelätään. Mä en eilen suuttunut kun kysyin painoa ja sain kuulla ne aivan liian pienet lukemat. Mä en ole pahoittanut mieltäni kun se on sanonut oksentaneensa. Mut se tuntuu pahalle että kysyin tänään miten syömiset on mennyt kun lähdit mökille, kuulemma ihan hyvin ja näin. Sitten nyt luen blogista että se on oksentanut.

Vittujumalauta, tulkaa joku lopettamaan tää hulluus! Mä en kestä, en kestä, en kestä. Koitan kestää koska rakastan sitä ihmistä niin mielettömästi mut just nyt kaiken jaksaminen tuntuu niin ylivoimaselta. Mut on suljettu ulkopuoelle ja koitetaan esittää että kaikki on hyvin, että tilanne ei olisi niin paha kuin se on.

Olo on vaan sellanen että eikö mikään saa tyttöystävää tajuamaan miten helvetiksi se on tehnyt sen oman elämän, mun elämän ja meidän yhteisen elämän. Sen paras ystävä just ilmotti että oli löytänyt ilmeisesti vanhan blogin, lukenut sitä vähän eikä aio ottaa enää tyttöystävääni yhteyttä ennenkuin tyttöystävä on siihen valmis ja ottaa taas uudestaan yhteyttä. Eli suomeksi tyttöystävän paras ystävä pisti välit poikki, toivoin että se laukasisi jonkun halun parantua mutta ei tainnut. Tässä on käynyt niin että tyttöystävä ei päässyt mihinkään kouluun ja puhuu nyt vakavissaan muutosta jonnekkin kauas missä ei ole kavereita. Eli ilmeisesti toiveena ja tavoitteena juurikin se että kaikki kaverit unohtaa ja jättää rauhaan?

Miksi, voi miksi sairaudesta ei voi puhua mulle avoimesti ja rehellisesti. Mä vihaan ihan yli kaiken valehtelua, pettämistä ja paskanpuhumista. Tuntuu siltä että mulle on syötetty paksua köyttä joka on ollut hevonpaskaa, että mulle on valehdeltu. Lähden sunnuntaina taas töihin ja tyttöystävä sekä minä palataan tiistaina kaupunkiin, juuri nyt on olo että en tiedä haluanko nähdä häntä.

Kuvittelenko vai onko se ihminen muuttunut ihan täysin siitä mihin hänessä alunperin ihastuin? Rakastan tyttöystävääni toki edelleen, mutta joskus tuntuu että en tunne häntä. Hassua eikö? Rakastaa mutta samaan aikaan tuntea ettei tunne sitä henkilöä jota rakastaa.

Multa salataan asioita ja peitellään asioita, se ei tunnu kivalle. Joo joo tiedän, syömishäiriötä sairastavat usein peittelee ja salailee koska on noloa ja biibadaa mutta vaikka tiedän tuon faktan tuntuu niin saatanan pahalle. Miksi ei voi puhua mulle? Ei varmaan tunnu tyttöystävästäkään hyvältä salata ja esittää, eikä musta hyvälle kun se paljastuu niin miksei vaan voi olla salaamatta ja esittämättä, olla sellainen kun on ja sanoa mitä ajattelee? Kertoa jos ruoka tai syöminen ahdistaa? Kertoa jos on oksentanut?

Jos ei rakasta itseään, voiko todella rakastaa toista?

Mun tyttöystävä lukee tätä blogia, mutta ihan sama. Mä en jaksa välittää siitä just nyt, on paha olla ja syy on valehtelematta yksin sen. Rakastan sitä ihmistä mut mä en tiedä miten pitkään jaksan, natisen liitoksistani.

Rakkaimmalleni:

En ole sulle vihainen, suuttunut, loukkaantunut tai pahoittanut mieltäni.

Olen pettynyt.

Töitä ja rahaa

Oho pitkä aika kulunut viimekerrasta ja en tiedä mistä alottaisin tai mitä kertoisin.

Jos vaikka kerron nyt siitä sitten mikä on ensimmäisin ja ajankohtisin asia: tyttöystävällä on rahat ihan lopussa, se ei maininnu siitä halaistua sanaakaan ennenkuin tänäamuna muistin että se ihan ohimennen sano siitä jotain mutta en sillon kiinnittänyt asiaan huomiota. Pääti sitten kysyä että mikä sen rahatilanne on, ja heikkohan se. Sanoin sille että anna tilinumeros tai lähetän sulle postitse vaikka vhän rahaa, ja aion oikeasti tehdä niin koska tyttöystäväni on ruokkinut mua vaikka kuinkapaljon ja mä oon elänyt sen siivellä. Ei mulla ittelläkään rahaa liiemmin ole mutta vähän enemmän, ja kesätyön eka palkka tulee kohta.

Vähän kyllä metityttää miten tyttöystävällä voi olla rahat loppu koska sen pitäisi saada kuukaudessa kiinteä rahamäärä elämiseen, onko se raha jäänyt nyt saamatta vai viekö ahmimiskohtaukset ne? Tyttöystäväni on kuitenkin ollut aina tosi tarkka ja huolellinen rahan kanssa toisin kuin mä. Mutta ehkä mun pitää aikuistua nyt tän(kin) asian suhteen ja alkaa kattoa enemmän rahankäytön perään.

Keskiviikkona meen kriiisipisteelle käymään kun sain sinne asiakkuuden ja sovittua ekan käynnin, ihan tosi jeejeee mä tykkään puhua ja päästä puhumaan kun on paha olla. Jotenki kirjottaminen tai mikään muu ei oo yhtään sama kun se että voi puhua jonkun kanssa. En tippunutkaan kesällä ihan ulkopuolelle, mulla on kriisipiste ja esimies.

Oon kesätöissä silleen että asun työpaikallani ne päivät kun olen töissä, ja viikossa olen kaksi-kolme päivää kaupungissa lomilla. Yksi päivä töissä oli ollu tosi huono päivä, kaikki mennyt pieleen ja mikään ei ollu onnistunut, sitten menin vielä tyhmänä lukemaan illalla tyttöystävän blogia ja mikäs muukaan siitä seurasi kun paha olo. Mun ei pitäis lukea sitä kyl, tulee vaan paha olo. Jokatapauksessa kun olin lukenu sitä tuli vaan niin käsittämättömän paha olo että halusin vaan puhua jollekkin, onneksi esimieheni tietää tyttöystävän syömishäiriöstä niin pysty vaan nykäsemään sitä hihasta että voitko puhua hetken. Mut voi herranjumala kuinka vaivaantunut olo siitä tavallaan tulee että vuodattaa esimiehelleen kamalasti oman elämän ongelmia ja varsinkin se että kun ei voi antaa takasin mitään muuta kun "kiiitos". Joktapauksessa auttaa niin paljon että voin puhua jos tulee paha olla, ja mun esimies on ihan tosimukava tyyppi jolle on helppo puhua. Arvostan esimiestäni mielettömästi.

Ei minulla muuta, vielä tässä silmiini osunut Viivi ja Wagner.