Käytiin maanantaina psykiatrisen päivystyksessä, ajatuksena oli se että tyttöystävä olisi päässyt viikon tai parin osastojaksolle koska kokee että tarvitsee kaikesta hetken tauon (mustakin?, en tiedä). Vastaanotto päivystyksessä oli mielestäni tosi hyvä ja se hoitaja joka otti meidät vastaan oli tosi mukava tyyppi vaikka pelättiinkin että hoitajat siellä olisi kyynistyneitä paskoja. Aluksi hoitaja jutteli meidän kanssa ja selvitti asioita, sitten käytiin pikaisesti kääntymässä päivystävän psykologin luona joka kertoi että tulkaa huomenna 0800 kun nuorisopsykologi on paikalla, että kiva kiitti moi vaan.
No tiistaina sitten aikainen herätys ja kahdeksaksi uudestaan päivystykseen, nuorisopsykologi päätti olla myöhässä ja ilmaantui sitten paikalle hieman vaille yhdeksän. Tyttöystävä meni juttelemaan sille ja mut jätettiin lueskelemaan kirjaa käytävälle, jossain vaiheessa nuorisopsyka soitteli eri paikkoihin ja lopputuloksena oli se ettei tyttöystävääni otettu osastojaksolle. Ohjattiin taas uuteen paikkaan, soittelevat sieltä kuulemma viikon sisällä. Ei kuulemma ollut akuuttia jne jne jne. Tämän ilon takia myöhästyin koulusta kaksi tuntia, "jee". Ja nyt joku tulee sanomaan ettei sun olis tarvinnut olla siellä mukana, mutta mä halusin olla koska rakastan tyttöystävääni ja haluan auttaa/tukea/jotain ihan vaan miten voin.
Ihan kamala olo kun itse näkee miten huono tyttöystävällä on välillä olla, mut kukaan ei halua auttaa, kukaan ei auta vaikka koittaa hankkia apua. Silloin kun apua ei tarvitse sitä työnnetään ihan joka tuutista mutta kun sitä oikeasti tarvitsee niin sitä ei saa. Tyttöystävällä oli myös jokunen aika sitten viimeinen käynti kriisipisteellä, mutta onneksi ihmiset siellä on ihania ja sanoivat tyttöystävälleni että soita jos et pääse osastolle niin tule vielä kerran. Kelan hakemus psykoterapiaan ei mennyt läpi koska sitä ei nähty vielä aiheelliseksi eikä tilannetta akuutiksi, tämä oli päätelty yhden kirjallisen hakemuksen perusteella.
Ravintoterapeutille tyttöystävä on menossa huomenna kun sai sinne lähetteen, hyvä homma ja toivottavasti siitä on hyötyä. Jokatapauksessa ravintoterapeutteja on kaupungissa ilmeisen vähän ja heillä ajanvarauskirjat täynnä, saa nähdä koska seuraava käynti toteutuu. Mitä olen uselta syömishäiriötä sairastaneelta kuullut, olisi hyvä hoitaa ensin masennusta jos sellaista on (usealla syömishäiriötä sairasvatalla on) ja sen jälkeen alkaa purkaa syömishäiriötä koska usein se saattaa johtua masennuksesta. Mun tyttöystävä pitää nähdäkseni iteään rumana, epätäydellisenä ja epäonnistuneena eli taitaa kärsiä alhaisesta itsetunnosta ja siitä tää syömishäiriö on ehkä lähtenyt. Joten masennuksen hoito ensin olisi ehkäpä oikea tapa aloittaa syömishäiriön hoito.
Edellä esitetty on täysin omia ajatuksia ja puskapsykologiaa, asiat ei välttämättä näin ole tyttöystäväni eikä kenenkään muun kohdalla.
Ehkä kaikista eniten mua satutti kuluneiden päivien aikana se kun tyttöystävä sanoi maanantaina psykiatrisen päivystyksestä lähtiessämme "tuntuu kun kivi olis pudonnu sydämmeltä, paljon parempi olo" ja tiistaina taas "kivi tuli takasin sydämmelle". Tuli vaan olo et miksei kukaan auta?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos tunnistat mut tai jonkun näistä teksteistä: olet tervetullut kommentoija, mutta pidä tunnistus omana tietonasi.