torstai 20. joulukuuta 2012

Samoilla silmillä

Kirjoitus siitä äitipuolijutusta lepää edelleen luonnoksissa, ja levätköönkin vielä jonkun aikaa. Sitten joskus julkaisen...

Alkuviikosta kävin taas kriisipisteellä, tällä kertaa en osannut puhua pahemmin mistään mieltä painavasta tai muutenkaan. Puhuttiin vähän mun nukkumattomuudesta ja vähistä yöunista, lupasin mennä lääkärille jos en saa seuraavaan käyntiin mennessä paremmin unta.

Keskiviikkona heräsin joskus 11:30 ja kiiruhdin töihin nopeampaa kuin koskaan aiemmin. Toimitusjohtajalta tuli aika kova läksytys että vaikka on liukuva työaika, ei se tarkoita että töihin tullan puolenpäivän aikaan.

Keskiviikko-torstai välisenä yönä en saanut taas ollenkaan unta joten käytin ajan hyödyksi tekeällä töitä. Teen töitä töissä, teen töitä kotona ja hyvä etten matkoilla.

Tänään puhuin toimitusjohtajan kanssa uudestaan, koska en näe häntä enää ennen työssäoppimisen loppumista. Kuulemma mulle saattaisi olla käyttöä tuntityöläisenä, en oikeen tiedä mitä ajatella tästä. Lisää tekemistä taas, nykyäänkin kun on jo tarpeeksi liikaa kaikkea.

Töiden jälkeen menin yhdelle harvoista ystävistäni (voiko häntä sanoa ystäväksi?) leipomaan ja viettämään aikaa. Oli ihan mukavaa. Kun kysyttiin olenko syönyt niin vastasin että olen, vaikka todellisuudessa olin syönyt viimeksi kello 12:00 ja tuota kysyttiin kello 19:00.

Selvitettiin Riisin kanssa asiat ja välit, nyt on parempi olla sen asian suhteen. Vähän kyllä sattuu koska sillä taitaa olla jo uusia ehdokkaita ainakin jonon aluksi asti, siis sellaisia jotka on kiinnostuneita Riisistä. Ja jos sain meidän keskustelusta oikein kiinni, Riisi taas on ihastunut siihen keikkapoikaan. ASDFGH

Kuten ehkä rivien välistä saattaa huomata, nukun todella huonosti. Saan unta aamuyöstä mutta sitten taas aamulla pitää herätä töihin joten tulee nukuttua 2-4 tuntia. Toisina öinä en saa ollenkaan unta ja seuraavaan päivään mennään samoilla silmillä.

Huomenna perjantaina on päivällä sukulaisen hautajaiset, pitäisi matkustaa sinne junalla. Pelottaa mitä siitä tulee kun olen viimeöisen nukkumattomuuden ja univelkojen takia kuolemanväsynyt.

Ajatukset ei oikeen ole selviä tai pysy kasassa, anteeksi.

1 kommentti:

Jos tunnistat mut tai jonkun näistä teksteistä: olet tervetullut kommentoija, mutta pidä tunnistus omana tietonasi.