Huomenna on pikkujoulut ja ilmaista alkoholia. Olen ollut vähän tuohon kuningas alkoholiin meneväinen viimeaikoina. Kännissä alan aina yleensä avautumaan, pitäisi siis ehkä koittaa ottaa kohtuudella koska näille ihmisille en halua avautua.
En tainnut koskaan kertoa kuinka kesällä suutuspäissäni potkaisin Riisin rapussa seinää, kuinka jalastani tuli sen takia ihan saatanan kipeä ja kuinka lopulta töistä pakotettiin sen takia saikulle? Se parantui. Mutta nyt viikonloppuna samaan jalkaan alkoi sattua samalla tavalla eikä sille voi varata paljoa painoa. Vittu!
Miksi Ruis on mulle niin ystävällinen ja kiva? (kyllä, uusi henkilö tähän tarinaan. Ruis tuli aikoinaan töihin samaan paikkaan, on neljä vuotta vanhempi ja mulla oli joskus säätöä sen kanssa) Ei siinä, pidän kyllä Ruiksesta ja hänelle voi kertoa
Sunnuntai-maanantai yönä nukuin ehkä kaksi tuntia aamuyöstä. Viimeyönä en yhtään. Töissä oli kamala olla, väsytti väsytti ja väsytti mutta minkä sille voi kun ei saa unta? Iltaisin alkaa ahdistamaan. Ajatukset kimpoilee päässä, koitan nukahtaa mutta lopulta luovutan ja vietän yön katsoen ulkomaalaisia televisiosarjoja. Parisänky tuntuu liian isolle nukuttavaksi yksin. Kaipaisin vierelleni ihmistä johon voisin nojata pääni, joka silittäisi hiuksiani ja voisin nukahtaa siihen. Kaipaisin viereeni toista ihmistä nukkumaan, haluaisin haistaa sen tuoksun, tuntea rauhallisen hengityksen ja kokea sen lämmön.
Tänään uskalsin puhua kriisipisteellä ihan kaikesta, sellaisista asioista joista ei ole tiennyt kuin osalliset ja muutama ystäväni. Osasta ajatuksista on tiennyt vain Riisi ja te, hyvät lukijat. Uskalsin kertoa kuinka juna-asemalla mietin junan eteen heittäytymistä. Uskalsin kertoa niistä hetkistä kun en jaksaisi elää. Kerroin siitä kuinka olin suvussani viimeinen joka näki vaarini ennen kuin hän kuoli juotuaan liikaa. Kerroin kuinka isän entinen naisystävä koitti tappaa minut kuristamalla, kuinka isäni palasi hänen kanssa takaisin yhteen ja kuinka hän koitti hyvittää tapahtunutta myöhemmin jollain harvinaisella Aku Ankalla.
Kävin syömässä, oli nälkä. Kroppa vaan laittoi vastaan eikä olisi halunnut ravintoa. Mieli kävi sisäistä taistoa siitä että mitä mieltä olla tästä ravinnosta. Hyvikset voitti mielessä, mieli voitti kropan ja söin kaiken. Pelottaa että tälläinen tilanne toistuu tulevaisuudessa.
Luin vanhoja kirjoituksiani siltä ajalta kun oltiin Riisin kanssa yhdessä.
Kaipaan Riisiä ja aikaa jolloin oltiin yhdessä.
Riisi ei koskaan ikimaailmassa ottaisi enää minua takaisin.
Mietin usein oliko se Riisi itse vai sairas Riisi joka halusi erota.
Ahdistaa kun en tiedä.
Ahdistaa kun en taaskaan tiedä syytä siihen miksi minut jätettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos tunnistat mut tai jonkun näistä teksteistä: olet tervetullut kommentoija, mutta pidä tunnistus omana tietonasi.