Ero.

Iskä soittaa, kysyy että mihin junaan varaa lipun ja olisiko kihlattu halunnut tulla mukaan. "Ei, ei se nyt taida tulla...". Äiti, isä, sisko, mummo ja kaikki sukulaiset on ollut niin onnellisia meidän puolesta ja on touhottanut yhteenmuutosta, "onko viel siit asunnosta kuulunut mitään?" "ostin teille astioita" "pakkasin tähän muuttolaatikkoon vähän teille sitä tätä ja tota". Kaikki sukulaiset jotka on nähnyt kihlatun on pitänyt siitä. Kukaan ei tiedä kihlatun sairaudesta tai siitä että meillä on ollut vaikeaa, äiti on ainut joka tietää että kihlattu on ollut huostassa.

Eilisenkin jälkeen oon pitänyt kihlasormusta kokoajan sormessa. Mulla on ollut kihlatun vaatteet päällä koska ne sattu olemaan eilen päällä, ja kaikki vaatteet on kihlatun luona.

Tulin turkuun, viettämään isänpäivää ja näkemään hurjaa vauhtia kasvavaa pikkuveljeäni.

Sain tekstiviestin. Kihlattu. Ei kuulemma tunnu hyvälle. Ero. Jätetty taas tekstiviestillä.

Jossain vaiheessa pitää hakea tavarat ex-kihlatun luota. Kohdata se. Mitähän mä sanon, mitä mä teen? Pitää ilmoittaa "parisuhdekurssin" vetäjille että erottiin, ei olla tulossa. Pitää perua asuntohakemukset. Pitää miettiä mitä mä nyt teen kun porukat muuttaa pieneen asuntoon jossa en mahdu asumaan, muutanko vaikka mummolle siksi aikaa kunnes löydän omn asunnon? Pitää kertoa porukoille ja sukulaisille. Ollaanko tai tullaanko olemaan väleissä ja ystäviä ex-kihlatun kanssa?

Olo on paska, petetty ja no niin, jätetty. Kaikki menetti sillä hetkellä merkityksensä kun luin ton tekstarin. Mä en tiedä mitä mä teen, minne mä menen ja onko elämässä ylipäätänsä enää mitään järkeä kun se kaikken tärkein ja rakastetuin on menetetty.

Kihlasormus edelleen sormessa...