Syöpä ja syöpäläisen lähtö.

Aamulla sain kuulla että isän tädillä on syöpä, viimeaikoina en oikeen ole ollut tekemisissä hänen kanssaan mutta lapsuudessani hän oli vahvasti mukana. Toisella mummolla on paheneva muistisairaus, toinen taas on ollut pyörätuolissa niin kauan kuin jaksan vaan muistaa. Entisellä isäpuolella on kasvain. Mistä näitä sairaita ihmisiä oikeen siunautuu mun ympärille?

Aamulla tuntui myös ensimmäistä kertaa Riisin ja mun eron jälkeen edes vähän hyvälle. Tuntui että ei tää niin kamala kohtalo olekkaan joutua muuttamaan porukoille, pidän todella tästä asunnosta ja oma huone alkoi tuntua kotoisalta vaikka se on muuton jäljiltä täynnä banaanilaatikoita. Tunnen kyllä oikeasti kamalaa syyllisyyttä siitä että jouduin muuttamaan tänne, äiti nukkuu sen takia olohuoneessa patjalla. Asunto on ihan liian pieni kolmen ihmisen järkevään elämiseen.

Ollaan pystytty puhumaan Riisin kanssa, enää se ei edes tunnu niin pahalle. Tuntuu jopa että puhutaan paremmin (enemmän, laadukkaammin) verrattuna siihen kun asuin siellä, mutta en sitten tiedä.
Elämä oli hetken hyvin.

Sitten tänne tuli Mörö, äidin miesystävä jonka kanssa en ole koskaan tullut toimeen ja josta en pidä. Mörö alkoi kiinnittää siskon huoneessa olevaa kaappia kiinni seinään, kuulin kuinka äiti koitti kertoa että se kuuluu tehdä näin eikä ruuvaamalla taustalevyä seinään (silloinhan se pitää taustalevyn kiinni seinässä, ei kaappia) mutta Mörö intti ja laittoi vastaan. Jossain vaiheessa vittuunnuin kuuntelemaan tuota keskustelua, marssin paikalle ja melkein kädestä pitäen selitin Mörölle vihaisesti miksi kaappia ei voi laittaa taustalevystä kiinni seinään ja havainnollistin mitä äiti oli koittanut selittää. Niin, Mörö tekee muuten työkseen kattojen kunnostusta joten luulisi tuollaisen perusasian olevan tiedossa.

Lähtiessäni takaisin omaan huoneeseen kuulin kuinka Mörö manasi miten olen "kaikkitietävä" ja miksi mä en ole laittanut sitä kaappia sitten seinään? No hei haloo, olisko siksi että ei ole työkaluja kun toit ne vasta äsken mukanasi!

Huusin takasin jotain että koitin vaan olla hyödyksi ja neuvoa mutta ei sitten. Mörö alkoi manata jotain lisää ja korviini tarttui sanat "poikaskin on tollanen vätys". Tässä vaiheessa pomppasin tuolista ylös salamana ja menin kysymään Möröltä että mitä se just sano. Kamala myöntää mut tossa kävellessä Mörön luokse mietin että mitä kättä pidempää mun lähellä on, olisin voinu vaikka osottaa sitä siinä vaiheessa puukolla ja ahdistella ulos. Mä en ymmärrä mistä tollanen ajatus ja viha yhtäkkiä tuli, pelottavaa.

Eteisessä käytiin sanailua. Mörö haukkui mut vätykseksi, siskon ämmäksi ja kaiken tässä talossa alimpaan helvettiin. Itse en sanonut edes yhtä pahaa sanaa Möröstä, en kertonut miten se jaksaa aina olla kamala, vaativa, tarkka, omahyväinen ja juoksuttaa äitiä. Jos äiti ei olisi ollut välissä olisin ihan varmaan käynyt Möröön käsiksi vaikka se onkin selvästi isompi ja voimakkaampi.

Mörö lähti. Ulos astuessaan sanoi äidille "mä en tähän taloon enää tule, että joko tulet mun luokse (kauas, usean sadan kilometrin päähän) tai piste". Tekojeni seurauksena onnistuin aiheuttamaan tälläisen tilanteen, ja satuttamaan äitiä. Välitön ahdistus ja paha olo, olen vätys paska huono.

Eilinen oli ihan kamala päivä, onneksi töissä ei ollut ketään muuta. Tärisin, ajatus ei kulkenut ja kaikki tuntui raskaalle sekä pahalle.

Riisin olo huolestuttaa mua.

Säröt mun sisällä laajenee, kohta jäljellä on pelkkiä sirpaleita.

Hämmästyttää tuo lukijoiden määrä, en odottanut sellaista. Ketä muka kiinnostaa lukea näitä pahasta olosta kertovia tekstejä?