Kävin viemässä Riisille sen tavaroita ja hakemassa pyörän. Riisi kysyi haluanko tulla sisään, vastasin että voin hetkeksi. Asunnossa oli samanlaista kuin aiemmin, vain mun tavarat poissa ja muutama uusi kuva seinällä.
Ujous. Ahdistus.

En tiennyt mitä sanoa, en osannut katsoa Riisiä silmiin. Sen poskista oli kadonnut se tuttu pieni pyöreys. Onkohan Riisi syönyt kunnolla?
Hiljaisuus.

Riisi kysyy haluanko teetä, "kyllä kiitos". Muutama varovainen sana, hiljaa ja ujosti. En tiennyt miten ja koska pitäisi lähteä. Lähdin teen loputtua. Riisi tuli ovelle ja halasi, halaus oli aito ja lämmin.
Hämmennys.

En osannut vastata halaukseen kunnolla. Juuri kun olin laittamassa ovea kiinni Riisi toivotti vielä hyvää kotimatkaa, suljin oven. Kyynel, pieni itkun tirskahdus. Pyörän lukon avaaminen vei ikuisuuden.