Maanantai, en ollut töissä vaan "kipeä".
Tiistai, lähdin töistä aikaisin pois.
Keskiviikko, kutsunnat joiden jälkeen en jaksanut mennä töihin.
Torstai, pari tuntia töissä.

Torstai, se päivä kun on etelän-sylin kahvihetki missä olen käynyt välillä purkamassa oloani. Siellä on pystynyt puhumaan riisin (=ex-kihlattu, oli pakko keksiä joku nimi) sairauteen liittyvistä asioista, saanut ymmärrystä sekä toista näkökulmaa asioihin, siellä on tuettu mua läheisen roolissani ja mikä ehkä hienointa, olen saanut tutustua (ainakin jollain tasolla) siellä aivan mahtaviin ihmisiin.

Tänään lähdin sinne sillä ajatuksella että käyn heittämässä moikat ja kertomassa että ollaan erottu riisin kanssa. Eihän mulla ole sinne enää mitään menemistä kun se syömishäiriökin poistui mun elämästä. Ei siinä ihan niin käynyt, sain kuulla että olen edelleen tervetullut ja että olisi outoa jos yhtäkkiä vain näin lopettaisin siellä käymisen. Hui, välittääkö ihmiset siellä musta jollain tasolla?

Okei, kyllä mäkin olen alkanut välittää ihmisistä siellä. On tuntunut pahalle kun jotakuta on ahdistanut, on ollut iloinen kun on kuullut askelista kohti parantumista. En ole tainnut koskaan ilmaista sitä kunnolla siellä, mutta kyllä etelän-syli ja varsinkin ihmiset kahvihetkessä muodostui aika nopeasti tärkeäksi tukiverkoksi ja tärkeiksi persooniksi joista välittää. Ensimmäisen kerranhan kävin noissa kahvihetkissä heti kun olin saanut tietää riisin syömishäiriöstä, en ollut edes vielä puhunut asiasta riisille.

Etelän-syli ja ihmiset siellä tekevät todella arvokasta työtä, suuren suuri kiitos sinnepäin ja myös kaikille ihmisille kahvihetkissä <3

Tänään kahvihetkestä lähtiessä soitin mummolle ajatuksena vain varoittaa että olen tulossa lauantaina käymään, mummo alkaa heti kysellä että mitenkäs asunto ja tuleeko riisi mukaan ja miksi ei nyt tule? Puhelimessa en osannut alkaa kertomaan meidän erosta, sen takia mä itseasiassa olen ylipäätänsä menossa sinne että kertoisin että ollaan erottu.

Isälle en ole ilmoittanut, pitäisi varmaan mutta en oikeen osaa kun siitä on tullut viimeaikoina niin etäinen. Isä asuu Turussa ja käyn siellä aika harvoin koska on niin paljon työkiireitä/kaikkea muuta joten mun ja riisin erosta pitäis varmaan kertoa soittamalla mutta en oikeen osaa, mistä mä alottaisin ja mitä mä sanoisin?

Ollaan riisin kanssa koitettu vähän jutella jotain tynkää, veistää tikusta asiaa mutta aina kun puhutaan niin mulle tulee ihan mielettömän paha olo. Pää ei vaan yksinkertaisesti taida olla vielä käsittänyt kunnolla sitä että ollaan erottu. Mun pitää välillä taistella sitä vastaan etten sanois jotain tyyliin "rakastan sua", "hyvää yötä kulta <3" tai jotain muuta mitä nyt ei sanota kun ei seurustella. Kävelen kotiin äidin luokse niin tuntuu siltä että menen sinne vain muutamaksi yöksi ja kohta pääsen taas riisin kainaloon, vitut pääsen.

Tulee nälkä mutta ignoraan sen, en jaksa tehdä ruokaa tai laittaa tikkuakaan ristiin ruuan etsimiseksi. Asiakas lähettää sähköpostia ja pommittaa tekstiviesteillä että miksi työssä ei näy edistymissä, en jaksa välittää. Pitäis pakata muuttotavaroita mutta ei kiinnosta, ei jaksa.